Synnyit vuosisadan alkukymmenillä
sota-aikaan olit murrosikäinen
ja viiskytluvulla löysit työväentalon tansseista isän
elämäsi miehen.
Avioiduit maaliskuussa
juhannuksena synnytit esikoisesi
siihen aikaan keskosena kuolemaantuomitun
- veit kotiin ja pelastit elämälle.
Olit nuori ja rohkea
tiedänhän minä sen
mutta eikö ottanut voimillesi
aneemisena ja rakastuneena
alkaa se synnytysten sarja?
Joka toinen vuosi uusi vauva
enimmäkseen poikia.
Alkuvuosina kodin ja lasten lisäksi
kävit vanhempiesi leipomossa
auttamassa vielä tämän ja tämän kerran
ja iltaisin isä haistoi hiuksistasi
leipomon tuoksun ja väsymyksen.
Äiti, kuinka sinä jaksoit
jatkuvasti ottaa vastaan uuden elämän
siinä velka- ja vekselikierteessä
isän sukulaisten moittiessa
ja omiesi, lestadiolaisten,
siirtäessä sinua aina vain syrjempään
alemmas arvoasteikossa?
Olit aina työn touhussa
leivoit, siivosit, kudoit,
ompelit itsellesi uutta äitiyshametta
kun vanha oli niin kulunut
että se jouti matonkuteisiin.
Äiti, kuinka sinä uskalsit lähteä kunnalle töihin
koululle siivoamaan
vaikka olit jo melkein nelikymppinen
ja isä oli alkanut ryyppäämään
ja asuttiin isän vanhemmilta ostetussa talossaa
jossa vanhukset hoidettiin hautaan asti?
Äiti, miltä sinusta tuntui
kun me vanhimat jo murrosikäisinä
ihmettelimme vatsaasi
joka kerran vielä kukoisti
niin kauniina, pyöreänä?
Mistä sinulla riitti voimia
erota isästä
kaikkien niiden vuosien jälkeen
viimeinkin melkein velattomasta talosta
ja alkaa kaikki alusta tyhjänä
vain nuorimmat lapset
ja puolet huonekaluista mukanasi?
Mikä voima sai sinut säästämään
siivoojan palkoistasi käsirahan osakkeeseen
jossa sinä meistä nuorimman kanssa
jaksoit ja uskalsit yrittää
- jaksoit sittenkin kun kuopuksemme
juuri elämäään valmistuva
17-vuotiaana otettiin sinulta pois.
Kuinka sinä kokosit itsesi
kestämään muistot
arjen ja työt
vain saattaaksesi hautaan
kahden vuoden kuluttua isän
siitä taas kahden vuoden päästä lapsen
jonka toiseksi synnytit
kuinka, äiti, kuinka?
Sinä jaksat edelleenkin
pitkän työpäivän jälkeen
eläkkeen ansainneena
touhuta, hymyillä, ymmärtää
- äiti, kuinka sinä jaksat?
Minäkin olen usein miettinyt kuinka nuo äitisi kaltaiset naiset ovat jaksaneet ja selviytyneet.Vai onko niin, etteivät he sitä ole edes pohtineet tai kyseenalaistaneet?
Työntäneet vaan mahdolliset soraäänet taka-alalle ja keskittyneet siihen mikä tehtävä oli.Ei varmaan ollut aikaakaan pohtimiseen kun työtä oli paljon.
Selviytyjänaisia olivat ja ovat!
2007-10-29 @ 11:18Hei Maaretta!
Luulen että osut aivan naulan kantaan pohdinnoissasi. Kun kysyin äidiltäni asiaa, hän vastasi : “Pakkohan se oli. Ei ollut vaihtoehtoja.”
2007-10-29 @ 17:08