Voi että ku ihimine voi joskus olla laiska. Minä ainakin oon ollu. En oo käyny netillä ku hätäseen laskut maksamassa ja kännykän tankkaamassa. Mieli on kyllä tehny tulla tänne, mutta kun noita lääke- ja pornomainoksia oli kertyny kommenttilootaan toistatuhatta, niin aattelin vaan aina oottaa pirteempää päivää ja putsata ne sitten roskiin. No, nyt se on tehty.

Joo, keväänkorvalla muuttovaiheessa kirjoittelin viimeksi jotain tänne ja sitten aloinkin kunnostaa puutarhaa ihan urakalla. Sinne tuli kuukausien mittaan roijattua jos jonkunlaista pensasta ja kukkaa ja pojat oli mun orjana aina kun tulivat piipahtamaan. Joka kerta joutuivat lapionvarteen ja kottikärryillä hakemaan sitä sieltä ja viemään nuo tuonne. Tulikin niitten käymisissä pitkä paussi, mutta nyt ovat taas uskaltaneet ottaa kontaktia, kun routamaata on hankala kaivella.

Niin, olihan siinä kesässä paljon muutakin mukavaa. Heti kun marjat kypsyivät, lähdin keräämään talvivarastoa kuin orava ikään. Kymmeneen vuoteen en oo des ajatellu mettässä kykkimistä, ku tuo selkä on nii kypsässä kunnossa, mutta ny ei selät haitannu. Istuin vaan mättäälle ja päästin koiran irti ja keräsin milloin kupinpohjallisen ja milloin enemmänkin ja tuolla pakkasessa on ny vattua ja mustikkaa ja puolukkaa. Ihan tullee vesi kielelle ku muistelee miten makkeeta ensimmäinen vispipuuro oli.

Minusta on vanhemmiten tullu aika radikaali. Ainakin päätösten suhteen. Lokakuun loppupuolella tyttäreni soitti ja kertoi, että vävypoika on taas saanu loistoidean. Tyttären piti aloittaa työt ukkonsa firmassa ja minusta olisi kuulemma tuleva heidän lapsenhoitajansa. Arvioitu työaika oli noin pari tuntia päivässä parin kuukauden ajan ja hommat hoitaisin ruokapalkalla. Asuntooni heillä oli sopiva vuokralainen, joten mulle jäisi vähän niinku extrana vuokrarahat. Mietin asiaa pari päivää ja tulin siihen tulokseen, että tommosen pienen pätkän sitä on vaikka aidanseipäänä ja lupasin lähteä.

Täällä sitä on sitte oltu jo puolitoista kuukautta ja turha luullakkaa että parin viikon päästä kotiuduttaan. Pojille ei oo vielä tarhapaikkaa eikä niitten vanhemmat ees haluais laittaa niitä sinne koulutukseen eri aikaan. Haluavat ootta kunnes pikkupoika on vuoden vanha elikkä joskus kesäkuulla palaan omiin nurkkiini. Tuo tyttären “pari kuukautta ja pari tuntia päivässä” ei muutenkaa pidä paikkaasa. Melkeen joka työpäivä venyy sillä kuuden-seittemän tunnin pituiseksi eikä mulla vapaa ala ennenku kullannuput on kaikki yheksän hujakoilla nukkumassa. Sen jälkeenki on usein pientä iltapuuhaa lattianpesun ja pyykin kanssa ja koirakin on käytettävä.

Tuo ylläoleva saattaa vaikuttaa valitukselta, mutta en minä sitä sellaiseksi tarkottanu. Viihdyn oikeen hyvin tässä nykysessä elämäntilanteessa, varsinki ku tiedän että tää on vaan väliaikasta. Iltasin on niin mahtavan väsyny että nukahtaa melkeen jalansijoilleen ja joka ainu päivä sisältää itkujen lisäks paljon naurua ja iloa ja voiko mikään olla parempaa ku pienen ihmisen antama hali?