20.9.1988

Nyt meilläon taas oma asunto pään päällä, mutta ei keittiön pöytää ja tuoleja lukuunottamatta minkäänlaisia huonekaluja. Lattialla on päällekkäin patjoja, jotka aina yöksi levitetään nukkumista varten. Neljää ihmistä varten on kolme patjaa, mutta jokaisella on kuitenkin oma tyyny ja peite. No, onhan meillä sentään turvakodista perimämme kaksi taulua seinällä ja olohuoneen kalustuksena on oikein kaunis vanhanaikainen pyörillä varustettu puinen tarjoiluvaunu.


Vie kauan ennen kuin saan kasaan huonekalujen hankkimiseen tarvittavat rahat, sillä kaikki säästöt hupenivat Matin vanhojen vuokravelkojen maksuun. Tuntuu kuitenkin tosi mukavalta olla oman katon alla. Turvakoti oli hyvä paikka, mutta siellä ei ollut minkäänlaista omaa elämää. Aina oli jonkun lapsi huutamassa ilosta tai pahasta mielestä, emmekä me aikuisetkaan kovin harmoonisia olleet ja ymmärtäähän sen, kun yhteen läjään kasataan monta rikkinäistä aikuista, jotka yrittävät parantaa sekä omia että lastensa tunnepuolisia haavoja.

Tavaranpuute ei minua harmita pahemmin ja lapset tykkää vaan, kun ei kompastele mattoihin ja saa juosta ja riehua ihan rauhassa omassa kodissa. Ystäviäni olen tavannut jo monta kertaa ja aina jonkun luona kyläillessä on heidän kalustettu kotinsa näyttänyt niin kauniilta ja viihtyisältä, että olen ilolla suunnitellut omaa tulevaa kalustusta. Kyllä minulla vaan on hyviä kavereita! Anne kertoi, että he aikovat porukalla koota nurkistaan kaiken heille tarpeettoman mutta meille tarpeellisen ja lahjoittaa koko läjän meille.

Isommat lapset on alottanu koulun ja pienin esikoulun. Mulla on päivisin aikaa, sillä tyhjän kämpän siivoaminen on hetkessä tehty. Vaikka siivousvälineet (lattiaharja, rikkalapio, sanko ja pari rättiä) ovat aataminaikaiset, kaikki hommat on valmiina melkeen heti kun muksut on lähteny. Oon käyny hakemassa työkkäristä lehden päivittäin ja sain kuin sainkin työpaikan. Alotan ens viikolla ja rupeen het säästämään tätä kotia varten. Tulee tiukan markan paikat, mutta eipä ole ensimmäistä kertaa.

Pojat kyselee usein isästään ja kerron aina, ettei me osata olla tappelematta yhdessä ja siloin on paras pysyä erillään. Laiha lohdutus se pojille on. Kaipaavat isänsä kanssa vietettyjä hyviä hetkiä ja sanovat ettei meillä ole edes autoa, kun ei ole isääkään. Niinhän se on. Matille jäi munkin auto enkä kyllä sitä romua takaisin haluaisikaan. Sekä auto että Matti on meinannu ottaa mut hengiltä niin monta kertaa, että parempi olla ilman moisia vehkeitä. Kyllä mullakin silti on ikävä. Luin tuota edellistä sivua ja huomasin että Matissa on paljon sellasta mitä mä kaipaan. Jostain syystä mun päässä soi koko ajan Dingon “Autiotalo”.