19.3.1990

Tänään on ollut yksi elämäni tärkeimmistä ja merkittävimmistä päivistä. Olin meidän avioero-oikeudenkäynnissä ja vaikka juttu olikin hankala käsiteltävä, suorastaan kiehun mielihyvästä, sillä olen lopultakin vapaa. Enää koskaan kellään ei ole oikeutta määräillä minua, lyödä minua, haukkua minua, raiskata minua - minähän olen vapaa!

Asianajajani Pate oli pukeutunut poikamaisesti, melkeinpä huolimattomasti, mutta ulkonäöstään huolimatta veti oman osuutensa hienosti ja vakuuttavasti. Se sai oikeudenkin sillle mielelle, että lapsille on parasta, jos minä olen heidän yksinhuoltajansa ja Matti saa säännölliset tapaamiset joka toisena viiikonloppuna ja joka toinsena pidempänä lomana tai suurempana juhlapyhänä.

Olemme muutenkin olleet pitkin syksyä tekemisissä toistemma kanssa asianajajiemme kautta. On ollut monenlaista eroon liittyvää asiaa selvitettävänä. Yksi vaikeimmista oli omaisuudenjako eikä elatustukiasiakaan helpolla selvinnyt. Loppujen lopuksi kävi niin, etten jaksanut taistella kummastakaan asiasta. Matti sai kaikki rahat, molemmat autot ja melkein kaiken irtaimen mutta ei siitä huolimatta olllut halukas maksamaan eltustukia. Siinäkin allekirjoitin lopuksi nollasopimuksen, asiakirjan, jossa Matti vapautuu täysin maksuista ja tulemme toimeen valtion maksamalla avustuksella. Pate yritti saada minua vaatimaan omaa osuuttani, mutta tuntuu että pääsen paremmin ja lopullisesti eroon, kun mikään maallinen mammona ei muistuta Matista. Vaikka Matti sai suurinpiirtein kaiken, vaati hän edellenkin keittiön pöytää ja minun kirjojani, jotka olen ostanut ennen yhteenmenoamme. Heti kun rahatilanne helpottaa, ostan uuden pöydän ja heitän ihan Matin kiusallakin tuon toisen roskiin.

Mun sisko on ollut täällä miehensä kanssa lomalla ja mun henkisenä tukena. Kun tulin oikeudenkäynnistä kotiin kädessäni eropaperi, odotti mua täällä ihana ateria; valkosipuliperunoita (Suomesta tuodun) hirvipaistin ja salaatin kera ja jälkiruuaksi vispipuuroa. Juhlallista.

Nyt musta tuntuu, että voisin syventää suhdettani Nuorempaan Mieheen. Se on ollu tosi kärsivälllinen mun suhteen ja tyytynyt vain kahvi- ja tanssiseuraan. Se on aika romanttinen tyyppi. Kun se halas mua karhunkämmenillään, se sano että se yrittää olla varovainen, kun mä olen sen mielestä hauras kuin kristallimaljakko. Muutenkin se on huomaavainen ja jakelee mulle koko ajan kohteliaisuuuksia ja saa minut tuntemaan seurassaan itseni välillä jopa kauniiksi. Outo tunne.

Lapset voivat hyvin ja olen saanut muuttaa takaisin omaan makuuhuoneeseeni. Eräänä iltana Markus vain sanoi minulle: “Äiti, sun ei tarvitse enää edes peitellä mua. Voit sanoa hyvää yötä ovelta, kun mä oon jo niin iso.” Ja siihen Petteri jatkoi: “Ja sama mulle kans.” Nyt koiranpentu viettää yönsä lastenhuoneessa.