Kevät 1991

Kun me muutettiiin tähän asuntoon lasten kanssa vajaat pari vuotta sitten, luulin että meillä olisi viimeinkin koti, paikka josta ei koskaan tarvitse lähteä ketään karkuun eikä muuttaa kovin nopeasti pois. Nyt olemme kuitenkin pakkaamassa taas yhtä muuttoa varten.


Tässä huoneistossa on olllut ihana asua. Naapurisopu on hyvä ja kaikki auttavat toinen toisiaan. Jos jonkun meistä äideistä on lähdettävä yllättäen asioimaan, on aina joku muu valmiina huolehtimaan lapsista sillä aikaa. Tämä ympäristökin on ollut miellyttävä. Viiden minuutin kävelymatkan päässä on kaikki tarpeellinen kouluista ja kaupoista pururataan ja uimahalliin saakka. Tässä on vain yksi vika, mutta se on niin suuri ja painostava, että pois täältä on päästävä. Se vika on Matti tai siis näköala hänen asunnostaan tänne. Yritin elää verhot kiiini vedettynä ja piilossa Matin katseilta, mutta lapset alkoivat ihmettelemään, miksi meidän asunto näyttää ulkoapäin katsottuna kuin narkkarien kämpältä. Mistä lie moisen sanonnan kuulleet?

Uusi asuntomme sijaitsee tällä samalla kylällä ja on edelleenkin lähellä kaikkea tarpeellista, mutta sinne ei ole Matin asunnolta minkäänlaista näköalaa. En tiedä miksi tuo Matin kyttääminen ottaa niin koville. Ehkä ne yhteiset vuodet ja jatkuvasti kuin talutushihnassa olo vaikuttavat siihen, etten haluaisi hänen tietävän elämästäni mitään.

Jouduimme käymään puoli vuotta sosiaalin järjestämissä tarkkailuissa. Lapsille se otti niin koville, että heillä ei ole ollut minkäänlaista halua tavata isäänsä. Eikä ihme. Kerrankin kun oltiin siellä selvittelemässä edellisviikkoista elämäämme, tuli Matti sinne mukanaan puhelinvastaajasta ottamansa kasettinauha. Sillä hän halusi todistaa, minkälaisen rosvojengin parissa minä liikun. Nauhalla oli sekä mun veljen että muutaman ystävän hänelle jättämä viesti, jossa häntä kehotettiin jätttämään minu rauhaan, tai muuten. Tuon tai muuten Matti tulkitsi tappouhkaukseksi. Tapaamisten tarkoitus oli selvittää, pitääkö Matin väitteet minusta kelvottomana huoltajana paikkaansa, mutta tilaisuuksista tuli täyttä rähinää Matin puolelta ja se oli lapsille kaiken koetun jälkeen liikaa.

Ei Matti ihan täyttä puppua puhu kertoessaan roistoporukoista. Veljeni ei ole eläessään kovin monta tavallista työvuotta tehnyt, vaan on elänyt kaikenmaailman kepulikonsteilla aina puolet vuodesta umpitunnelissa ja toisen puolen selvänä tekien erittäin korkealaatuista taidetta. Täällä on muutamassa ravintolassa veljen tekemä seinämaalaus ja erään Tukholman aikuiskoulutusrakennuksen tuloaulakin on veljen maalaama. Välillä mies on ollut kokkinakin ja toisinaan taas istutellut vaikkapa taimia Lappiin, mutta aina puoli vuotta on sitten vierähtänyt ryyppykaverien seurassa. Minä tunnen montakin veljen kaveria, eikä meillä ole koskaan ollut ongelmia heidän kanssaan. Osa on ammattirikollisia, osa samanlaisia elämäntaiteilijoita kuin velikin, mutta kaikki he kunnioittavat perhe-elämää ja ovat vesiselviä meillä käydessään.

Siellä sosiaalin tapaamisissa oli jututtajina sekä nainen että mies ja kaikki tapaamiset nauhoitettiin, jotta henkilökunta saisi sitten jälkikäteen tutkia spontaania käytöstämme. Spontaania saivatkin! Meille luvattiin sitten kun tapaamiset olisi hoidettu loppuun saakka antaa asiasta kirjallinen yhteenveto. Olen pyydellyt sitä monta kertaa ja viimein sain pienen kirjelapun, jossa todettiin että tapaus on kuin entisellä kuninkaalla (olikohan se Salomon?) erotessaan; kun yhteisymmärrykseen ei päästy revittiin lasta kunnes lapsi katkesi.

Matti on palkannut asianajajansa, jonka tehtävänä on “tuomita minut kelvottomaksi”. Soitin Patelle ja kysyin, mitä oikeuksia minulla on, siis millaista elämää saan viettää ja kuitenkin pitää lasten huollon. Vastaus oli yksinkertainen; saat ottaa vaikka joka päivä uuden miehen, tanssia niin paljon kuin sielu sietää ja alkoholiakin voit nauttia reippaanpuoleisesti, kunhan lapset eivät joudu huonolle hoidolle mistään näistä tai muista syistä. Ja nyt kun sosiaali on tehnyt teille tuon pitkän tutkimuksen, sinulla on kaikki plussat puolellasi. Ala elämään, mennään vaikka yhdessä joskus ulos.

Toivottavasti saan uudessa kodissa elää myös omaa aikuiselämääni. Jouduin katkaisemaan välini Nuorempaan Mieheen, kun en jaksanut niitä Matin puhelinsoittoja, jotka seurasivat meidän jokaikistä tapaamistamme. Sosiaalin tapaamisiin Matilla oli mukana valokuva Nuoresta Miehestä ja hänen autonsa rekisteritunnukset. Naapurilta Matti oli saanut kuukauden aikataulun Nuoren Miehen meillä päin olosta, yhden päivän kohdalla jopa luki, että Hän poistui oltuaan vain viisitoista minuuttia luonani ja sitä käyntiä Matti kommentoi pikapanona. En minä kuitenkaan halua loppuelämääni yksin olla ja jossain vaiheessa minun on pakko jättää välittämättä hänen touhuiluistaan. Ehkä se onnistuu vasta sitten, kun lapset ovat niin isoja että hoitavat itse kaiken kanssakäymisen isänsä kanssa.