Kesäkuu

Mun on pitänyt lähettää Niina Suomeen siskon luo varjellakseni sitä Matin raivonpuuskilta. Meillä on nyt suuria muutoksia elämässä ja tiedän ennestään, että Matti kovan paikan tullen purkee vihaansa nyrkiniskuin etupäässä minuun ja Niinaan. Kyllähän pojatkin oman osansa saavat, mutta niille isänsä on helläkätisempi.

Olen just tullut Suomesta isän hautajaisista. Isä ei jaksanut enää pidempään taistella keuhkosyöpää vastaan ja poistui joukostamme lähiomaisten saattamana. Isän lähtö oli ollut tuskallinen tukehtumiskuolema. Hänelle oli annettu morfiinia kivunlievitykseksi, mutta siellä olleiden sisarusten, äidin ja Niinan mukaan taistelu rajan yli oli ollut kamalaa katsottavaa. Isä oli kuitenkin ilmein ja elein näyttänyt tunnistavansa lähiomaisensa. Äiti parka, jo toinen kuolemantapaus meidän perheessä ja vielä molemmat niin peräkkäin.

Minä en päässyt täältä enää isän sairasvuoteelle, mutta onneksi kävin siellä viimeksi jokunen viikko sitten. Ostin laivalta hänelle tuliaisksi viinapullon, mutta jätin äidin pyynnöstä antamatta sen ja ilahdutinkin isää sen sijaan karkkipakkauksella. Isä imeskeli karkkeja, sylki ja räki keuhkonriekaleitaan ulos ja ja katseli minua väsyneillä silmillään pääkallomaiseksi tulleista kasvoistaan. Mies ei enää painanut juuri mitään ja väri oli muuttunut keltaisenharmahtavaksi.

Halusin mennä sairaalan ruumishuoneelle hyvästelemään isän, sillä tiesin etten hautajaistilaisuudesa enää kykenisi katsomaan kuin suljettua arkkua. Isä oli ilmeisesti meikattu, koska hän näytti kuolleena huomattavsti terveemmältä kuin sairaana ollessaan. Hänen edelleenkin paksut hiuksesnsa oli kammattu kauniisti ja poskilla oli terveen ihmisen väri.Vaistomaisesti käteni vetäytyi isän poskea silittämään ja sain shokin. En tiennyt että kuollut ihminen voi tuntua niin kylmältä ja vahamaiselta. Tuntui kuin olisi vetänyt kättään pitkin pakastetun kanan pintaa. Koskaan elämässäni en enää tule koskemaan jäähdytettyyn vainajaan.

Kun olimme Niina kanssa jo poistumassa ruumishuoneelta, koki Niina vielä paljon minua pahemman järkytyksen. Sairaalan alakerran käytävällä meitä tuli vastaan kummisetäni, isän isoveli. “Äiti, Erkki elää”, karjaisi Niina. Vei hetken ennen kuin sain rauhoitettua vapisevan, tärisevän ja pelokkaan tytön ja jälkikäteen tietenkin nauroimme tapahtumalle. Niina jäi vielä siskonperheeseen lapsenlikaksi ja tulee kotiin vasta kun koulut alkavat, sillä siinä vaiheessa Matin on ollut pakko löytää oma asunto.