Voi että, kuinka minä olen laiskotellut tänä syksynä. Olen nauttinut sadesäästä sisällä istuen ja lukien hyviä kirjoja. Jostain teidän blogeistanne jäi mieleen kuvaus Anja Snellmanin kirjoittamasta kirjasta Eläinkaupan tytöt. Kirjastosta löytyi sekä se että monta muutakin hänen kirjoittamaansa teosta. Osan olen jo lukenut, mutta vielä on edessä monta nautinnollista hetkeä.
Muistan joskus katsoneeni Anja Snelmanin haastattelun teeveestä. Siitä jäi mieleeni hänen seuraava lausahduksensa : “Kirjoitan parhaiten silloin kun elämäni on täynnä kaaosta. Ellei minulla ole sitä, järjestän sen.” Jotenkin tuo tuntui niin tutulta ja mukavalta. Minäkin toimin parhaiten silloin, kun asiat ovat niin sekaisin, ettei oikein tiedä, mistä päästä aloittaisi. Rauhallisina kausina olen aivan saamaton.
Tämä kulunut viikko onkin jo ollut vauhtia täynnä. Maanantaina astui elämääni uusi rakkaus. Kävin hakemassa asuinkaverini tänne taksilla ja jo kotiintullessa hauva näytti, ettei pienistä säpsähtele. Haukahti kesken matkan pari kertaa ihan kuin kysyäkseen, eikö jo kohta olla perillä ja tyytyi sitten rauhallisesti loppumatkan katselemaan kuljettajan arabimaista profiilia.
Toin koiran asuntooni, joka oli varustettu kuin sota-aikaa varten. Kaapit pullottivat ruokaa, matot oli poistettu lattialta ja naapureista haalitut Dagens Nyheterit peittivät suurimman osan lattiapinta-alaa. Olin ostanut pari uutta Viledan moppaakin vahinkojen varalta ja vessapaperiakin oli toistasataa rullaa. Olin ajatellut, ettei minun tarvitsisi poistua asunnostani muutamaan viikkoon, sillä eihän pientä koiraa sentään yksin voi jättää.
Luulin saaneeni kotiin sopeutumisvaikeuksien kanssa taistelevan pienen kakka- ja pissakoneen, mutta vielä mitä! Pentu asettui heti taloksi. Nuuski entisen koiran jättämät terveiset ja päätti sen jälkeen heittäytyä rennosti lepäilemään. Sieltä se koristaan kurkisteli silmät puoliummessa, osaanko minä käyttäytyä hänen arvolleen sopivasti. En tietenkään osannut, vaan sain valtavia hellyydenpuuskia, joten koira päätti muuttaa sohvan alle, että saisi edes hetken olla rauhassa. Aikansa siellä luurailtuaan tyttö tipsutteli pää ja häntä komeasti pystyssä DN:n taloussivujen päälle ja suoraan sanoen kusaisi lamasta kertoville uutisille ja katsoi minua sen näköisenä, että halusi minunkin haistattavan pitkät moisille jutuille. Luulen, että koira osaa kasvattaa minusta vielä kunnon emännän. Olen tainnut saada aika viisaan kaverin!
Oi koiravauva….iik, koiravauvat on niin ihania. Onnea uudelle kumppanille, sinulla pitääkin kiirettä seuraavat viikot!
2008-10-31 @ 08:24Kertoilehan aina kuulumisia, että monetko aamutossut, puhelimenlaturit ym. saavat uuden asukkaan hampaissa kyytiä.
Minun nyt 6-vuotias koiruliinini oppi kuivaksi siten, että vein sanomalehden ulos ja odotin kunnes se oli tehnyt pissat sen päälle. Sitten tietysti kehuin muruliinin maasta taivaaseen. Jos se teki siihen kakat, ihastuksellani ei ollut rajoja. Vein sen aina samaan paikkaan pissalle siinä toivossa että se nuuhkimalla tunnistaisi paikan: ai jaaha, tämä siis on vessa!
Koira on ihana eläin, se on tulvillaan elämästä nauttimista ja ihmetystä ja positiivista uteliaisuutta, se elää tässä hetkessä, ei murehdi menneitä eikä huolehdi huomisesta.
Eikä se ole koskaan pahalla päällä. Joskus se on surullinen, vihainen tai peloissaan, mutta ei koskaan kärttyinen. Sen normaaliolotila on hyväntuulisuus. Se on lähtökohtaisesti hyväntuulinen ellei ole jotain ihan erityistä syytä olla olematta. Siinäpä opittavaa meille ihmisille, jotka helposti luulemme että on syytä olla lähtökohtaisesti tyytymätön ja ärtyinen ja että hyväntuulisuuteen vaaditaan jotain erityistä aihetta, jokin elämän suoma yllätyslahja tai muu pätevä perustelu.
Koiralle itse elämä on riittävä riemunaihe. Ja siinä se on niiiin oikeassa… Se on niin paljon meitä ihmisiä viisaampai!
2008-10-31 @ 09:38kyllä se sun pikku neiti on sitten niiiiiin ihana!!!
2008-10-31 @ 12:51blogissani on sulle kanssa awardi…=)
2008-10-31 @ 13:33Paljon terveisiä koiruliinille! Mullakin olisi koira ellen olisi allerginen ja ellei miehen mielestä koirat olisi likaisia eläimiä jotka kuuluu ulos, ei sisälle asuntoon. =) Kulttuurieroja…
2008-10-31 @ 17:39Ihana koira, ja sillä on aivan oikea asenne talouslamaan.
Juttuni Eläinkaupan tytöistä jäi vanhaan blogiin lukkojen taakse. Minulla on vähän samanlainen ote asioihin kuin sinulla. Pienen paineen alla saa tehtyä kaikenlaista, mutta annas olla, kun tulee rauhallista. Silloin vetkuttelen ja viivyttelen kunnes olen tilanteessa, jossa on jo pientä painetta.
2008-10-31 @ 20:17Viki, vauhtia ja touhua riittää. Vielä ei ole tuhoutunut muuta kuin rauhallinen elämänrytmini, johon jo olinkin melko tympääntynyt.
Outi, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Kirjoititpa kauniisti koiran olemuksesta.
Voi kiitos, Sari. Minulla on jemmassa pari muutakin nättiä juttua ja laitan ne kaikki ensi viikolla kuntoon. Tuleppa tänne, niin äitis opettaa sut linkkaamaan…
Charlatan, ihanavikainen, tiedän nuo kulttuurilliset erot. Sekä perheeni sisällä että ystäväpiirissäni on ulkomaalaisten kanssa avioituneita naisia. Olen varma, että jokainen heistä valitsisi mieluummin miehensä kuin koiran. Minä alan haluta molempia
Celia, sinua minun onkin sitten kiittäminen niistä kirjanautinnoista. Yksi tosi hauska AS:n kirja oli nimeltään Äiti ja koira - siihen minä samaistuin.
Harmi, että niin hyvä blogi jäi lukkojen taakse, mutta sinähän luot uutta yhtä hyvää.
Paineista; niitä alkaa nyt olla riittävästi ja hommat hoituu…
2008-11-01 @ 12:48Ennen onnistuin linkkaamaan aivan hyvin…(en ainostaan huonojen polvien takia…he he hee) luulen että minun “inställningit” ovat päin…. =) Illalla rupean sitten tekemään sulle pari lyhtyä….käykö jos vaikka laitan sinisiä “timantteja” sun lyhtyihin…vaikka et väristä ollenkaan tykkää…..=)
2008-11-01 @ 16:50Heippa Ritu!
Ihanan hauvelin olet saanut elämääsi:)
Mä oon lukenut myös kaikki Anja Kaurasen/Snellmannin kirjat ja yks lemppareista on Kaipauksen ja Energian lapset..Toki en niitä osaa järjestykseen laittaa -kaikki hyviä:)
2008-11-01 @ 19:03Kyllä nuo pikkukoirulit ovat sitten ihania. Kylläpä tuli ikävä omaa, kaksi vuotta sitten pois nukkunutta pikku hauveliani nyyh…
2008-11-01 @ 21:46Ilona, ihana kuulla sinustakin! Minä jään täällä vähän sivuun suomalaisista kirjailijoista, mutta nyt toisten blogeja lukemalla olen saanut monta hyvää vinkkiä. Seuraavaksi lainaan mainitsemasi kirjan. Tähän asti en ole pettynyt ainoaankaan ko kirjailijan teokseen. Isot halit!
Marjukka, tiedän miltä koiran menetys ja sen ikävöinti tuntuu. Tiedän kyllä hyvän keinon kaipuun poistamiseen; haeppa uusi hauvveli!
2008-11-01 @ 23:06Sari, suomalainen sananlasku sanoo, että pojasta polvi paranee. Mitäs jos tekaisisit yhden pojun, niin saisit ainakin toisen polven kuntoon ja hankkimalla kaksi loppuu linkkaus siihen…
2008-11-01 @ 23:08Onnea hauvvavauvvaperheelle! Pikkuinen tottuu varmasti pian hellyydenpuuskiisi ja alkaa kohta suorastaan vaatimaan niitä
2008-11-02 @ 23:11Hih,nyt vasta huomasin sun viimisen kommentin mun blogissa -nyt on päivitetty pitkästä aikaa:) Täytyy toivoo,että seuraava väli ei oo näin pitkä;)
2008-11-03 @ 09:00Kiitos,Mimosa. Neiitokainen osoittaa jo sellaisia merkkejä ja kyllä tuntuu mukavalta.
Ilona, Mukavaa kun olet päivittänyt. Edellinen vauhtisi olikin niin päätähuimaavaa että sulla oli varmasti todellinen paussin tarve.
2008-11-03 @ 11:30Hei Ritu!
Olen tekemässä hyvästelykierrosta. Meillekin tulee kohta tuon koiravanhuksen lisäksi -vauva. Se ja muutamat muutkin asiat pakottavat minut lopettamaan bloggaamisen, joka on ollut välillä hirmukinhauskaa.
Ja myös sinä olet ollut hirmukinhauska. Hyvää jatkoa!
2008-11-05 @ 22:38Hei Tiuskin Perillinen!
Lämpimät onnittelut pikkukoiran johdosta.
Onko sinun pakko lopettaa? Tuntuisi liian suurelta menetykseltä. Blogisi on ollut paikka, josta löytyy sekä naurua että ajattelemisen aihetta. Entäs jos kirjoitat vain kerran-pari kuussa (ei kun maassa)?
Jos päätöksesi on lopullinen, kiitän sydämestäni sinua näistä menneistä lukutuokioista. Ilmoitatko, jos ja kun jatkat tai aloitat uuden blogin?
Sinua minun tulee kova ikävä, olet ollut hyvä ja partaveitsen terävä tyyppi. Isot halit!
2008-11-06 @ 10:39Kiitos! En minä kokonaan kokonaan pysty häipymään. Käyn täällä kylässä vähänväliä. Ja ilmoitan kyllä suureen ääneen heti jos jonain päivänä jaksan jatkaa yrsaa tai aloittaa uuden. Ja isot halit!
2008-11-06 @ 17:27
2008-11-07 @ 21:06Juu kyllä minäkin mieluummin mieheni otan kuin koiran! =D En vaihtaisi kuuna päivänä.
Sinulle on pysti blogissani. Kivaa kun jaksat käydä lukemassa ja kommentoimassa vaikka mulla ei usein mitään ihmeellistä kerrottavaa olekaan… =)
2008-11-08 @ 10:48Oi, kiitoksia paljon, Charlatan!
Blogisi aihe on todella mielenkiintoinen ja harvinainen ja sitä on ilo seurata.
Hyvät voinnit!
2008-11-08 @ 12:48No, onhan se harvinainen, hih!
2008-11-08 @ 12:50Ilmeisesti pentua on kohdeltu aina hyvin koska noin luottaa ihmiseen.
2008-11-08 @ 16:03Hei Ritu täälä toinen samanniminen alias Helena ja kans koiraihimisiä. Meillon yks leonbergi ja kaks airista. Näytti kivan näkööseltä kaverilta. Nua koirat ymmärtää meitä hyvin eikoo koskaan vihaasia.
2008-11-08 @ 17:11Ja hei taas!
Kyllä se meidän blogi näköjään ehtiikin aina välillä vähän päivittyä.
2008-11-09 @ 10:46Leikkipaikka, koira kasvoi kaverini kotona, joten tiedän että hyvin on pidetty.
Helena, sulla on suuret rontit. Mullakin oli ennen vaan isoja ja nyt tällainen minimallinen, mutta sekin ymmärtää mua ja on aina hyvällä tuulella, ihan niinkun sanoit omistasi.
Tiuskin perillinen, joo, pääsee sinne onneksi lukemaan jo. Oli välillä lukkojen takana ja arvaas harmittiko. Joskus kai saa kommentoidakin? Ehkä sitten kun olet kunnolla palannut kuolimaasta?
2008-11-09 @ 12:10Joo. Avaan kommenttiosaston heti kun olen sureksinut tarpeeksi.
2008-11-09 @ 13:34Kaikella on aikansa.
2008-11-09 @ 19:06Ja joskus se aika koittaa yllättävän pian.
2008-11-09 @ 19:48Hei Rituseni, pääsin vihdoin ja viimein palkitsemaan sinut vuorostasi ihanaisen blogisi johdosta.
Mitä koiran elämään kuuluu?
2008-11-19 @ 07:45Voi Viki-kulta, kiitos! Laitan tuon ihanan logon eteenpäin kunhan jaksan.
Koira voi hyvin ja juoksuttaa minua ulkona ja antaa hyvät yöunet.
Oma kuntoni on nyt vähän huonona ja blogielämäkin lepää. Odotan pientä leikkausta, jonka pitäisi kohentaa oloa.
Nyt koira vie kaikki olemassa olevat voimavarat, mutta ehkä jo vuoden alussa kirjoitellaan blogiinkin.
2008-11-28 @ 13:09Toivotan sinulle oikein ihanaa joulun odotusta ja toivottavasti leikkausta menee hyvin.
Koirulille kuonopusu!
2008-11-29 @ 11:30Lämmintä ja valista joulunaikaa sinulle Ritu. Toivottavasti kaikki on hyvin
2008-12-10 @ 17:56Mimosa, kiitos samoin sinulle. Kaikki on muuten hyvin, mutta laiskottaa
2008-12-13 @ 13:19