Tämä kesä on yksi parhaimmista tähän saakka lasten kanssa vietetyistä kesistä. Kukaan ei pidä ketään tossun alla, pikkunahinoita huomioon ottamatta olo on tosi harmooninen ja rauhallinen ja pelko on pois. Kaikki olisi muuten hyvin, mutta tietoisuus siitä että tämä on vain tilapäistä, pilaa hiukan iloa. Avoimia työpaikkoja ei ole, asuntohakemuskestamme emme ole kuulleet mitään ja pian on syksy käsillä. Keväällä täällä oli koko ajan kylmää ja lapset sairastelivat jatkuvasti enkä haluaisi viettää syksyä seinien sisällä sairastavien lasten kanssa. Minulla ei ole aavistustakaan, minne Niina menee kouluun. Tytön entinen koulurakennus on melkein meidän edellisen kodin pihassa ja jos Niina jatkaa samassa luokassa, Matti löytää meidät seuraamalla Niinaa.
Olemme olleet Matin kanssa perheterapiassa mutta ei siitä minun mielestäni mitään apua ole ollut. Matti vähättelee ongelmiamme ja kieltää täysin kaiken pahoinpitelyyn suuntaavankin. Hänen mielestään minä suurentelen asioita ja yritän kostaa hänelle sen ettemme ole käyneet minun sukulaisteni luona vaan ainoastaan hänen… pelottaa, että sossu uskoo Mattia ja että joudumme takaisin samaan paskaan mistä lähdimmekin. Lapsia Matti on saanut tavata ensin sossun tiloissa ja sitten viettää aikaa heidän kanssaan muutama tunti kerrallaan. Lasten haku ja nouto on ollut neutraalilla maaperällä ja tähän asti kaikki on sujunut melko hyvin. Niina ei tietenkään edes halua nähdä häntä, mutta pojilla on kova ikävä ja suuri halua tavata isäänsä. Ottaa koville pitää suu kiinni ja puhua Matista ihan kuin tavallisesta ihmisestä. Tekisi niin mieli välillä valkaista tenaville, miten Matti on käyttäytynyt, mutta se tekisi asian vain vaikeammaksi lapsille joten yritän hillitä itseni. Niina tietenkin vanhimpana muistaa ja on saanut kokea jo aivan liian paljon. Taas ajtukset pyörii samaa ympyrää.
Täällä olevien kesälomalaisten elämässä on tapahtunut järkyttäviä asioita. Yksi erittäin hyvännäköinen kolmikymppinen mies joutui rullatuolipotilaaksi kuten hän itse sanoo “leikittyään pillereillä”. Miehen keskushermosto on vaurioitunut ja liikuntakyvyttömyyden lisäksi hänellä on valtavan pahoja kouristuksia ja äkkiliikkeitä. Välillä hän kykenee puhumaan aivan selvästi, välillä taas hänen hoitajansakaan ei saa puheesta selvää. Toisaalta ihailen miehen huumoria ja itseironiaa, toisaalta taas tunnen jotenkin sivullisen tuskaa hänen kaikista menetetyistä tulevista vuosistaan. Eräs nainen on niin syvästi masentunut etttä hän saattaa istua tuntitolkulla järven rannalla puhumatttomana ja itkien. Hän kyllä osallistuu grilli-iltoihin ja muuhun yleiseen hauskanpitoon, mutta olen nähnyt hänen hymyilevän vain kerran eikä minulla ole aavistustakaan miltä hänen äänensä kuullostaa. Kun katselee näitä muita täällä olevia ihmisiä, osaa arvostaa oman perheensä terveyttä!
Saunailtojen jälkeen suurin osa meistä pulahtaa usein uimaan lämpimään rantaveteen. Erään kerran yksi mummu hyppäsi laiturilta viileään veteen ja oli vahällä hukua saatuaan lievän sydänkohtauksen. Me kaikki aikuiset vain katsoimme emmekä osanneet toimia mitenkään, mutta Niina hyvänä uimarina sukelsi mummun perään ja sai raahattua rantaan, jossa mummu sai ensiavun ja vietiin siitä sitten sairaalaan. Tyttö sanoi että täti painoi tosi paljon, mutta hän ei empinyt hetkeäkään vaan oli päättänyt että rantaan viedään…