lokakuu -91

Olen menettänyt Open, erään parhaista ystävistäni. Opehan seurustelee jo kolmatta vuotta mieskaverinsa Herra A:n kanssa ja siitä miehestä meidän pesäerommekin johtuu. En ole kertonut Opelle, että Herra A on aina silloin tällöin vihjaillut haluavansa heittää vanhan morsiamenesa roskikseen ja ottavansa minut tilalle. Olen luullut, että sellaisen asian kertominen vaikuttaisi jotenkin huonosti meidän ystävyyteemme, joka kuitenkin minun mielestäni oli jo melko lujalla ja luottavaisella pohjalla. Petyin. Petyin ja pahasti.

Ope on pitänyt tapanaan soitella minulle joka lauantai parin-kolmenkin tunnin mittaisia puheluita, joissa hän avoimesti kertoo ajatuksistaan ja ihmissuhteistaan. Muutamaan viimeiseen viikkoon ei puheluita ole tullut ennen eilistä. Puhelun alussa Ope kyseli tavalliseen tapaan kuulumiset ja kertoi sitten käyneensä ennustajalla. Ennustaja oli nähnyt korteista, että Open parhaallla ystävällä on suhde Open herra Aahan. Ope oli varma, että minä ja Aa olemme hänen selkänsä takana salaa muhinoineet ja ylläpitäneet suhdetta. Voi että kun mua sieppasi! Ensiksikin Open rakas on ikivanha, täyttää pian viiskyt vuotta ja lisäks se on pieni, pullea ja punainen eli siinä ei ole mitään, mikä minua viehättäisi. Lisäksi sillä miehellä on Suomessa vaimo ja lapset ja Ope on ollut sen kakkosnaisena. Vaikka en minä olisi mennyt sekoilemaan edes vaikka Open kultana olisi ollut joku nuorempi, tumma ja komea vapaa mieskään, sillä en koskaan pystyisi pettämään ystäväni luottamusta enkä ikinä menisi rikkomaan kahden (tässä tapauksessa kolmen) ihmisen välejä. Mua niin risoo tuollainen asiaton syytös! En tiedä, pystynkö koskaan antamaan Opelle anteeksi tai enää luottamaan ystävyyteemme, jos sitä edes enää on jäljelläkään.

Meillä on nyt hirveä tohina täällä kotona. Kolmen lapsen sijasta minulla on nyt kuusi lasta hoidettavana. Anneli on ollut niin epätoivoissaan miehensä kuoleman takia, että hän on juonut itsensä sairaalakuntoon. Anneli eli täysin raittiina 39-vuotiaaksi, enkä olisi koskaan osannut villeimmissä kuvitelmissanikaan uskoa, että Anneli voisi sortua niin pahasti pulloon. Olisi mun pitänyt jotain arvata tai nähdä, kun sentään asutaan vastakkain ja nähdään päivittäin. Sairaanhoitajakoulusta Anneli on ollut pois kolme viikkoa ja luulin, että hän on jotenkin lamassa eikä vaan kehtaa valittaa huonoa oloaan, mutta eipä se niin ollutkaan. Nyt ystäväni on sairaalassa hoidettavana ryyppäämisestä tulleen vatsahaavan takia. Pyysi kertomaan lapsilleen, että kun sairaalassa hänet laitetaan nielemään laastareita, niin pian on vatsa kunnossa ja äiti kotona. Jatkossa mun on oltava parempi ystävä ja kysyttävä suoraan vointia, jos näyttää siltä, että homma jatkuu.

Meillä on muutenkin noita ottolapsia. Joka muksulla on joku koulukaveri, joka tarvitsee yhden ylimääräisen aikuisen korvaparin kuuntelemaan suruja ja suun juttelemaan mukavia ja siinä sivussa maistuu kotitekoinen sämpylä mehun kanssa. Eniten mua säälittää tuo Markuksen kaveri, jonka isä on eron jälkeen yksinhuoltajana. Isä ei tunnu yhtään välittävän pojasta ja se kulkee aina huonoissa ja likaisissa vaatteissa ja on jatkuvasti nälkäinen. Markukselta jää pieniksi vaatteita, joita ei kaikkia kannata säästää Petterille ja ne minä olen ajatellut antaa tuon pojan käyttöön. Tuskinpa sillä mitään sitä vastaan on, kun nyt jo lainailee milloin paitaa milloin sukkia tai housuja. Viimeisinä viikkoina se on jopa nukkunut meillä ainakin pari-kolme yötä viikossa, joten tunnen itseni todellisen suurperheen äidiksi. Viime kesä ja sen aikaiset sekoilut tuntuvat nyt kuin unennäöltä, vaikka kyllä ne vieläkin minua välillä vähän vaivaavat.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Minulla on ollut huonon tuurin syksy. Olen sairastellut aika pahasti enkä ole edes jaksanut ajatella mitään kirjoittamisen tapasitakaan ennen kuin nyt. Takana on keuhkotulehdus ja 40 päivän sulffakuuri, toipuminen, uusi flunssa ja toipuminen ja selkä renkkaa niin, että ei millään tahdo pystyä istumaan, mutta sainpa taas kirjoitettua puhtaaksi sivun päiväkirjastani. Jatkoa tulee jaksamisen mukaan.

Avioeronsa kanssa taistelee myös Jatkuuko elämä?-blogin kirjoittaja E. Kannattaa mennä kurkkimaan.