20.7. -89 klo 19.00

On tullut ilta ja talo on yhtä autio ja tyhjä kuin iltapäivälläkin. Huoneiston sisältä ei kuulu kuin minun hengitykseni ääni, sillä kaikki ääntä pitävät laitteet ovat häipyneet. Olen kuljeskellut huoneesta toiseen tietämättä mitä ajatella tai tehdä. En uskalla lähteä kotoa mihikään, jos vaikka Matti tulee lasten kanssa sillä aikaa takaisin. Olen yrittänyt saada kiinni sekä Matin täällä olevia sisaruksia että hänen Suomessa asuvia vanhempiaan, mutta kukaan ei vastaa puhelimeen. Äidillekkin tekisi mieli soittaa ja purkaa sydäntään, mutta hänellä on ilman minuakin jo tarpeeksi raskaita asioita mietittävänään.

klo 21.00

Ope tuli käymään. Se rauhoitteli minua ja sanoi, että miehet on varmaan lähteneet yhteistuumin sukuloimaan Nyyskään ja vaan unohtaneet ilmottaa siitä mulle.

klo 02.00

Uni ei tuu, ei sitten millään.En oo tässä asunnossa ollu koskaan ennen yksin ja tää yö tuntuu kamalalta. Oon yritttäny lukee kirjaa ja kirjotin Matin vanhemmille ja sisaruksille kirjeen, jossa pyysin niitä ottamaan minuuun heti yhteyttä, jos lapset ilmestyy sinne.

klo 03.00

Soitin poliisille. Ei voi tehdä mitään asialle, enne kuin lapset ovat olleet poissa kotoa vuorokauden.

klo 05.00

Soitin uudestaan poliisille. Ei voi tehdä aamullakaan mitään. Koska meille ei vielä ole myönnetty oikeudessa eroa, Matti on lasten huoltaja ihan samalla tavalla kuin minäkin. Onneksi Niina on turvassa siskon luona.

klo 08.00

Taisin nukahtaa hetkeksi. Missä pojat on?

Päiväkin on vaihtunut, mutta mitään uutisia ei mistään kuulu eikä kukaan vastaa puhelimeen. Koska on sunnuntai, en voi edes soittaa asianajajalleni ja kysyä mihin pitäisi ryhtyä, jos lapsista ei ala saamaan mitään tietoa. Tänään olisi pakko päästä kaupassa käymään, kun jääkaappi on tyhjänä ja nälkä kalvaa sisuksissa.Matti kyllä tietää että kaupat on auki vaan yhdeksästä kolmeen tänään ja mä haluaisin varalta pysyä kotona koko päivän, jos se tulis tuomaan jotain tietoa. Kai se tajuais että mun on pakko hakee sapuskaa. Voinhan mä kirjottaa sille lapun.

Toinen ilta ilman lapsia. Koko päivänä ei mistään ole kuulunut mitään eikä kukaan vähääkään asioista tietävä ole vastannut puhelimeen. Outoa. Ennen aina ovat vastanneet samantien kun toisessa päässä hälyttää. Ei kai Ukki ja Mummi voi suostua kovin kauaa pitämään multa salassa, jos Matti on vienyt lapset sinne.

MAANANTAI

Aloin heti aamusta soittelemaan eri viranomaisille ja kysymään neuvoa. Poliisi ei voi tehdä asialle mitään, koska lapset ILMEISESTI ovat kadonneet isänsä kanssa. Sosiaalissa joku lastenvalvoja oli samaa mieltä, mutta he lupasivat ottaa yhteyttä sekä Matin vanhempien että sisarusten kotipaikan sosiaaliin ja yrittää sitä kautta selvittää lasten olinpaikkaa. Mun asianajaja sanoi miehen palkanneen itselleen naispuolisen asianajajan ja tämä oli kertonut, että Matti oli kysellyt rikkooko hän lakia jos lähtee lasten kanssa reissuun. Vaikka asiasta ei mitään varmaa tietoa olekkaan, luulen että miehet ovat mummolassa ja se tieto helpottaa.

Ope tuli käymäään ja toi tullessaan pizzan ja pullon viiniä. Pizza maistui hyvältä, mutta viiniin en halunnut kajota. Olisi aika noloa, jos saisin tietää jotain lasten olinpaikasta ja olisin humalassa hakiessani niitä kotiin. Ope sai minut järjestelmällisesti käymään läpi huushollin ja miettimään mitä kaikkea täältä on lähtenyt kävelemään. Onneksi! Löysin Matin sängyn alta repun, johon oli pakattu meidän kaikki tärkeät paperit. Minun passini ja Petterin syntymätodistuskin olivat siellä. Ope otti kaikki tärkeimmät paperit talteen taaksensa ja nyt tuntuu aika hyvältä kun tietää, ettei lapsia kuitenkaan voi minun tietämättäni Australiaan viedä. Ruotsilla ja Australialla ei ole mitään luovutussopimuksia keskenään ja sen takia jo pelkäsin, etten ihan heti poikia näe.