Huojuin kuin kaisla rantaveessä
aavalle katsellen
näin paljon takana, paljon eessä
mut liikkeelle päässyt en

Oli syvällä mun juuret
ne sitoi sinne
silti ajatukset suuret
repi vaikka minne

Mä seisoin talvet ja huojuin kesät
itki sydämeni kaipuuta
näin monen linnun jättävän pesät
mulla ei ollut mitään muuta

Sitten kerran kun auronko kauniisti paistoi
suuri lintu minut tempaisi
eka kerran tämä kaisla vapautta maistoi
ja maailmalle kelluskeli