Heinäkuu -89

Lähdin aamulla viemään matkalaukkua verkkovarastoon ja säikähdin pahasti; koko varasto oli tyhjätty. Mitään murron merkkejä ei kuitenkaan ollut ja ovi oli lukittuna kuten pitääkin. Päässäni alkoivat varoituskellot soimaan ja lähdin tarkastamaan ylävarastoa joka sekin osoittautui tyhäksi. Sitten autotalliin. Tyhjä. Molemmat autot, lasten polkupyörät, työkalut, sukset, kaikki on poissa.

Matti perhana, se on tyhjännyt sillä aikaa huushollia kun minä olin isäni hautajaisissa ja nyt se lähti poikien kanssa uimaan, joten en voi sitä ottaa tekosistaan tilillekkään. Ei se kuitenkaan voi olla mikään murtomieskään, sillä noiden kaikkien tavaroiden kuskaamiseen tarvitaan muuttoauto. Täytyy mennä tarkistamaan huushollia sisältäpäin ja jatkaa vasta sitten.


Vaatekaapit ammottaa tyhjyyttään. Poikien kaapissa on vain muutama resu jäljellä, Matin kaapissa ei mitään ja mun ja Niinan kaikki vaatteet on revitty pitkin lattioita ja tallottu likasiksi. Pyykkikorin sisältö on kasteltu. Liinavaatteita ei ole jäljellä kuin sängyissä. Jopa ikkunoista on vedetty sivuverhot pois ja vain kapat ovat jäljellä. Kaikki talouskoneet kahvinkeitintä lukuunottamatta ovat saaneet jalat alleen, nin myös suurin osa astioista ja lasten tavaroista. Poissa on imuri, teevee, videot nauhoineen ja näköjään poikien teeveepelikin peleineen. Jopa Niinan omilla säästöillään hankkima pikkuteevee on poissa.

Voi herrajjumala kun minä olisin eilen kotiin tullessani huomannut edees jotain. Olin niin väsynyt ja pää oli täynnä ajatuksia isän kuolemasta, etten juuri muuta jaksanut kuin lukea pojille iltasadun ja mennä nukkumaan Niinan sänkyyn.

Paperit, perhana, kaikki tärkeät paperit. Jos minä en löydä passeja ja Petterin Australialaista syntymätodistusta, Matti voi vaikka kidnapata sen ja muuttaa sen kanssa Australiaan. Mitä minä sitten teen? Mun passilla on vanhempien lasten paluumuuttoluvat, mutta Matti tarttee vain oman passinsa ja Petterin syntymätodistuksen päästäkseen takaisin tropiikkiin.