16.5.86

Piti jättää eilinen juttu kesken kun lapset sairastuivat yön aikana kovaan kuumeeseen ja tään päivän myötä nousi jokaiselle punaisia rakkuloita ihoon. Joku rokko niillä on kaikilla menossa vaikka mun tietääkseni kaikki lastenrokotukset on ajallaan hoidettu. Australiassa ollessa pyysin pojille myös Suomen rokotusohjelmaan kuuluvat suojarokotteet. Pojat tuntuu selviävän paremmin, mutta Niina-parka on tosi kurjassa kunnossa.

Niin, noiden Niinalle sattuneiden juttujen jälkeen meille piti seuraavana päivänä tulla sosiaalitoimistosta taas se hyvännäköinen selvittelemään hoitopaikkakysymystä, joten päätin jäädä kotiin ainakin seuraavaan päivään saakka. Mun ja Matin välit oli tosi kireellä, sillä mä en tajuu aikuista miestä, joka voi käydä puolustuskyvyttömän lapsen kimppuun. Mietin, uskallanko mä enää jatkaa koulua ja onko mun pakko olla aina kotona samaan aikaaan kun Matti ja lapset, että ehtisin lasten ja nyrkin väliin. Lopuksi mun ajatukset oli niin jumissa että mä päätin järjestää mulle ja lapsille tilapäisen nukkumapaikan suuremmassa lastenhuoneessa. Illalla sanoin Matille vain rauhallisesti, että haluan nukkua tään yön lasten kanssa, kun ne tuntuu jotenki kipeiltä ja se torvi usko mua. Ei sillä voi olla omantunnon kohdalla mitään muuta kun iso musta kova möykky. Kyllä mä olisin syytelly hirveesti itteeni, jos olisin purkanu raivooni lapsiini. No joo, aamulla sitte noustiin ylös ja otettiin koko perheelle vapaapäivä. Niina oli niin murjotun näkönen ettei sitä ois millään voinu laittaa kouluun ja mun oli pakko jäädä henkivartijaks, kun en voinu enää luottaa Mattiin yhtään.

Päivä kotona oli tosi vaikee. Matti yritti aivopestä mua ja Niinaa ja selitellä ettei hän koskaan tarkota mitään pahaa vaan haluaa vaan opettaa meille “vastuuta ja elämän kylmiä tosiasioita”. Minä teeskentelin parhaani mukaan että kaikki on kunnossa ja toivoin etteivät lapset tuntisi ahdistustani. Oli tosi vaikeaa pitää suu kiinni kun teki mieli kurkku suorana huutaa ja purkaa vihaansa Mattia ja sen käytöstä kohtaan. Olin edelleen tossa mielentilassa kun sossun mies tuli. Istuuduimme taas kahville olohuoneeseen ja juttelimme niitä näitä. Hoitopaikasta ei vieläkään ole tietoa, kun tällä alueella on niin vähän kunnallisia hoitajia eikä tarhaa lainkaan. Niinakin tuli sitten siihen tervehtimään ja sossun miehen pyynnöstä jäi seuraaamme. Jotenkin multa ja Matilta putosivat naamiot kasvoilta ja ja riitamme puhkesi täyteen voimaan siinä hyvännäköisen kuullen. Sillä aikaa mies jututti Niinaa ja yht´äkkiä sanoi :”Meille on tullut ilmoitus lapsen pahoinpitelystä. Sen takia Tiina saat pakata lapsille ja itsellesi välttämättömät tavarat mukaan ja sitten lähdetään porukalla selvittämään asioita.Matti saa jäädä tänne rauhoittumaan, otetaan sitten yhteyttä kun tiedetään enemmän.”

Niin sitä sitten lähdettiin kohti tätä nykyistä asuntoamme. Matkalla pojat olivat kovin huolissaan siitä että isi jäi yksin. Pistäydyimme menomatkalla kioskille ostamaan muutaman paketin Känkkä-Ränkkää, jonka kerroin poistavan kaikki surut ja pahat mielet. Vanhin poika tokaisi hetken karkkia imesekeltyään:”Tätä isikin tarttis ettei sillä aina olis Känkkä-Ränkkä!” Niinpä-niin. Yritin lohdutella lapsia ja kertoa että me lähdemme nyt lastenlomalle ja kun isi ensin saa olla kotona ja levätä oikein rauhassa, niin viedään sitten sillekin sitä Känkkä-Ränkkää.