Kevät -91

No niin, nyt asutaan tässä uudessa paljon tilavammassa asunnossa. Jokaiselle lapselle on oma huone ja minun huoneeseeni on peräti erillinen sisäänkäynti ja siellä on pieni keittokomero jääkaappeineen kaikkineen sekä oma suihku/wc. Anneli, jonka mies kuoli, asuu meitä vastapäätä ja voidaan vaan parvekkeiden kautta huudella huomenia toisillemme.

Mietin tuota Matin jatkuvaa kyttäämistä ja päätin etten välitä siitä enää tippaakaan. Jos pojat vastaa puhelimeen, kun Matti soittaa, minun on pakko lasten vuoksi vaihtaa hänen kanssan muutama sana. Jos en suostuisi puhumaan, lapset joutuisivat ikävään välikäteen ja sitä en heille halua. Erään tällaisen puhelun aikaan Matti kertoi minulle kylällämme asuvasta komeasta ja rikkaasta miehestä, jota kaikki naiset yrittivät, mutta kukaan ei saanut. Nyt annoit Matti minulle hyvän idean, ajattelin. Sen miehen minä isken ja ihan Matin nenän edestä. Jostain on hankittava lauantai-illaksi lapsenvahti, sillä Matti kertoi heidän tapaavansa rvintolassa sinä lauantaina.

Lauanatai-ilta tuli ja niin teki lapsenvahtikin. Olin aiemmin päivällä käynyt kampaajalla ja ostanut oikein sievän asun iltaa varten. Meikin tein todella huolellisesti ja niin sitä sitten lähdettiin miehenmetsästykseen. Perillä huomasin, että asiat sujuivat juuri siihen malliin kuin olin toivonutkin, eli ko miehet istuivat samassa pöydässä. Nuorempaa miestä en ollut itse iskenyt enkä vienyt suhdettamme petitasolle enkä ollut koskaan ennenkään iskenyt ketään, vaan olin aina ollut se isketty. Istuuduin tätä Matin kehumaa Ihmemiestä vastapäätä olevaan vapaaseen tuoliin ja olin kovin herkkää ja ujoa päältäpäin mutta mieli oli perkeleitä täynnä.
Matti ja ihmemis kävivät seuraavanlaisen keskustelun:

- Eikö oo komee tuo mun muijani?
- Kyllä, nätin tytön jätit.
- En minä sitä koskaan jätä. Takasin se tulee kuitenkin.
- Kovin oot varma, mites oot sitä kohdellu kun tuolta tuntuu?
- Aina ollu hyvä mies sille.

En kajonnut keskusteluun, mutta kun Ihmemies halusi tarjota drinkin, otin sen mielelläni vastaan. Ilta kului ja niin kului paukkujakin. Huomasin tai olin huomannut koko illan, että Ihmemies oli pikkuisen ihastunut minuun ja ajattelin että nyt on hyvä näpsäyttää Mattia nenälle. Heittäydyin erittäin seuralliseksi ja ystävälliseksi Ihmemiestä kohtaan enkä tietenkään unohtanut kehua hänen vahvaa treenattua vartaloaaan, vahvoja käsivarsiaan, ja olkapäätä johon olisi turvallista nojata jos tarvis tullisi. Mattia en enää ollut huomaavinanikaan ja sitten tein sellaista jota en koskaan ennen ollut uskaltanut edes kokeilla. Minun jalkani alkoi pöydän alla hipelöidä Ihmemiehen jalkaa ja pian sen jälkeen liitelimmekin jo tanssilavalla. Illan viimeisen valssin aikana sovimme uudesta tapaamisesta viikon kuluttua.

Minullehan oli sanottu, että saan harrastaa miehiä mielinmäärin, kunhan lastenhoito ei siitä kärsi ja nyt päätinkin ruveta harrastamaan ensin tätä ja sitten muita miehiä niin paljon kuin sielu sieti.Tämä Ihmemies oli erittäin tavallinen hyvännäköinen suomalaismies, eronnut ja kahden lapsen isä. Meidän romanssimme kesti muutaman kuukauden, mutta olin vielä sisältä aivan liian rikki kyetäkseni johonkin vakavampaan hänen kanssaan. Erosimme ystävinä ja ystäviä olemme edelleenkin ja olen jopa kertonut, miksi aluntein hänet iskin. Piti näyttää Matille että tämä tyttö nyt saa jo mahdottomankin, kun voi meikata ja pukeutua kuin ihmiset. Matin ystävyys tähän mieheen katkesi, enkä voi ymmärtää miksi. Saahan joku toinen käyttää jonkun toisen vanhaa tavaraa, jos ei sillä kellekkään pahaa tee. Kaunis lause, mutta rehellisesti sanoen halusin oikein kiertää puukkoa Matin sydämessä ja onnistuinkin siinä hommassa. Nyt suunnittelemaan uusia valloituksia.

Heinäkuu 30th, 2008 at 18:25

2 vastausta artikkeliin “Kuinka mies isketään”
  1. 1
    SaraJuulia sanoo:

    Ahaa, no sitten minäkin käsitän..Taisipa siitä sinulla ollakkin juttua että ovat vanhoja juttuja, mutta jotenkin sitten jäin tuijottamaan julkaisun päivämäärää..
    Voi kun olisi omat päiväkirjat tallessa, minne lie jääneet avoerojen tiimellyksessä..

  2. 2
    ritu sanoo:

    SaraJuulia, mulla tuon päiväkirjan alkuperäinen tarkoitus oli tehdä matkapäiväkirja Australian vuosista, mutta siitä tulikin jotain aivan muuta. Pelkäsin että Matti joksus vahingossa tappaa minut ja halusin että lapset silloin pääsisivät Suomeen Sukulaisten luo kasvamaan. Päiväkirja oli aina piilossa ja yritin kirjoittaakkin vain Matin poissaollessa. Veljeni tiesi koko ajan tilanteen ja hän lupasi tarvitessa todistaa päiväkirjamerkintöjen avulla, että lapset ovat äidin puuttuessa paremmassa ja turvallisemmassa paikassa sukulaisillaan kuin isällään. Ei minullakaan kaikki päiväkirjat säilyneet, mutta nuo pari raamatunpaksuista kulki mukana kolmekymmentä vuotta ja kulkevat edelleenkin.