Syntymäpäivänäni 1989

Mä oon viime aikoina yrittäny saada selville, mikä Matin luonnevian syynä on. Vieläkin ajatteluttaa, että vois elää yhessä vanhaksi saakka, jos saatas jotain apua. Oon miettiny että mahdolliseti lapsuuden kokemukset ja liian raju alkoholin ja lääkkeiden käyttö osittain vaikuttavat asiaan, mutta jotain muutakin siinä on. Oon raahanu kirjastosta kilokaupalla kirjoja ja lukenu aina kun on mahollista. (Kirjoja hyllyyn laittaessani mun yks vanha synti muistutti mua taas. Ennen Australiaan muuttoa kävin hakemassa kolme kirjaa lainaksi ja muuttohälinässä ne jäi palauttamatta. Olen siis varastanut kolme kirjaa, sillä minähän ne nyt omistan.) Yhessä kirjassa kuvaillaan psykopaatin yheksää eri ominaisuutta ja sanottiin että jos neljäkin niistä omaa, on syynä ilmeisesti siihen ryhmään kuuluva. Matin kohalla seitsemän luonteenpiirrettä oli just kun kirjassa. Yllättävintä siinä tekstissä oli tieto, että vaiva tai tauti alkaa siinä nelissäkymmenissä helpottamaan ja kuulemma kuusi- ja seitkytvuotiaita paykopaattia ei oo olemassakaan. Ne ei kuole pois ennenaikojaan, vaan paranee. Matti täytti Australiassa nelkyt vuotta ja jos sillä tuo vaiva on, niin ois pitäny jo ruveta laimenemaan. Me kuitenkin riidellään ihan niin kun ennenkin ja jos mieheltä sanat loppuu, se ottaa nyrkit avuksi.

Oon lukenu monia muitakin elämää ja elämistä käsitteleviä kirjoja. Ihan nauratti, kun yhessä luki, että jos poistuu huoneesta kantapäitään lattiaan iskien ja ovia paukutellen, on ilmeisesti kiivastunut. Tuonhan nyt tajuaa jukoliste jokainen.

Mulla on taas ihania työkavereita. Niitten kanssa kahvipaussilla ja ruokalassa ollessa puhutaan rumia ja naureskellaan. Muut käy aika usein porukalla illanistujaisissa, mutta mä en uskalla edes haaveilla sellasesta. Matti on jo pelkästä mun työstä mustasukkanen ja jos mä vielä lähtisin rilluttelemaan, se tulis hulluks. Tai vielä hullummaks. On jo vihjaissut, että kun kertakorvaus tulee, mun karriääri on ohi. Se tykkää, että mun paikka olis 24 tuntia vuorokaudessa sen vieressä. Lähin tässä joku päivä sitten lasten kanssa kauppaan ja jäimme juttelemaan tuttujen kanssa. Ei kunnolla oltu päästy vaihtamaan kuulumisia, kun ukko jo taas juoksi perään kotiin hakemaan. Pitääköhän se mua ihan aivottomana?

Tulee taas katkeraa tekstiä, mutta johonkin on ittesä purettava. Lapsille on koko ajan näyteltävä, että meidän välit on hyvät enkä halua tai edes uskalla kertoa kotiasioista kuin turvakodissa olleille ystäville. Pelottaa että jos saavat tietää sosiaalissa, ollaan taas silmätikkuna ja tarkkailtavina ja sitä minä en jaksaisi. Tuntuu vieläkin niin helevetin pahalta se kaksviikkonen, minkä muksut oli Suomessa lastenkodissa. Mulla on siitä ajasta jotenkin syyllinen olo, vaikka en niitä sinne ollu tukkimassakaan. Mulla on aina syyllinen olo. Kaikesta. Jos viivyn Matin mielestä työ- tai kauppareissuilla liian kauan, jos ajattelen ystäviä ja sukulaisia ja varsinkin jos mieleen tulee ensimmäinen aviomies tai joku nuoruudenhellu. Huono olo tulee jatkuvasti, ihan kuin olisin joku huora ja väärintekijä. Vaikka ei huorissakaan mitään vikaa oo, työtään ne vaan tekee ja on ihmisiä niin kun me muutkin, kai?

Mä oon tuuminu, että mussa ittessäki on aika paljon pielessä kun oon jo toista kertaa naimisissa. Sen takia kai erokin tuntuu niin mahottomalta. Jos taas eroo, on jotekin kun leimattu nainen. Eikä kai tuo Matti tuolla lailla suuttus, jos mä osaisin pitää tappelutilanteessa turpani kiinni. Se vaan välillä tuntuu niin mahottomalta. Pitäsköhän hankkia jotain rauhottavia lääkkeitä, jos sitten pysys ees ite huutamatta?

Muksut on nyt kuus, kaheksan ja kolmetoistavuotiaita. Petteri on ikäisekseen melko villi ja keksii koko ajan kaikenlaisia kolttosia. Se saa syyt sekä omistaan että muiden tekemisistä, kun se ei halua “kannella kavereistaan”. Markuksella on paljon rauhallisempi luonne ja se pystyy pitkiäkin aikoja keskittymään omiin hommiinsa, mutta sen ongelmana on lukihäiriö. Onneks koulusta saatiin erityisopettajan avulla myös kotiin kaikenlaisia pelejä ja harjoituksia, joilla häiriötä yritetään korjata. Sillä on myös yks ihan naurettavan hauska päähänpinttymä; se ei suostu koulussa kirjoittamaan kakkosta niin kuin se näisssä Ruotsin kouluissa kirjoitetaan vaan tekee sillä tavoin, minkä Suomessa oppi. Niina alkaa olla täysi nainen. Sillä on alkanu menssit ja sen kroppa on jo naisen tavoin muotoutunu. Sen kanssa ollaan alettu kähisemään tämän tästä, yleensä kotiintuloajoista tai hommien hoidosta. Oisko tuo nyt esimurrosikää vaikko jo sitä varsinaista? Rakastunu se ainaki on tämän tästä ja puhelimesta sitä ei taho saada pois millään.