syyskuu -89

Olimme tänään Matin kanssa sosiaalitoimiston tiloissa olevassa perheoikeudessa selvittelemässä lasten tapaamisoikeuksia ja huoltajuutta. Meitä haastateltiin sekä yhdessä että erikseen ja tulosten perusteella lastenvalvoja antaa oikeudenkäyntiin suosituksen huoltajuudesta. Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että yhteishuoltajuus on lapsille paras mahdollinen vaihtoehto, mutta nykyään haluan itselleni yksinhuoltajuuden ja Matille “vain” tapaamisoikeuden.


Meitä haastatteli erittäin miellyttävän tuntuinen pyylevä noin viisikymppinen nainen. Luulen, että itse käyttäydyin kutakuinkin ihmisiksi, mutta Matti sai jatkuvasti raivareita. Sen kielitaito on paljon huonompi kuin mulla, mutta huusipa vain monta kertaa ruotsiksi, että tuo huora on ihan hullu eikä se pärjää lasten kanssa yksin. Ja lisäsi sitten (tyhmyyttään?) että “tuo lunttu” on jo monta kertaa lähteny lasten kanssa turvakotiin, mutta aina on tullu takasin. Ei se ainakaan Matille plussaa ollut.

Kyselin siellä ollessa lasten vaatteista, elatustuista ja asuntotuista. Koulut on jo alkaneet, eikä Matti ole vieläkään palauttant mitään täältä pois viemäänsä, joten minulta on kulunut eräskin kruunu kouluvaatteiden uusimiseen. Polkupyörätkin pitäisi lapsille ostaa vietyjen tilalle ja kotoa puuttuu suuri osa melkeinpä välttämättömistä tavaroista eli elatusmaksut ja tuet olisivat nyt tarpeen. Kaikken tällaisten raha-asioiden järjestely vie virkakoneistossa oman aikansa ja kuulemma aikaisintaan marraskuussa voisi odotella tukia.

Me on pärjätty pelkästään mun palkalla, mutta kovin hääviä se ei ole ollut. Maksan aina ensimmäisenä päältä pois vuokran ja laskut, käyn sitten suurostoksilla hamstraamassa halpaa ruokaa ja mitä vähiä jää, niillä on ostettu muksuille välttämättömiä vaatteita. On tässä positiivistakin. Silloin kun vielä asuttiin Matin kanssa yhdessä, saimme syödä ainoastaan sellaista rasvaista läskiruokaa, johon Matti oli tottunut lapsuudestaan saakka ja jos halusin muuta, oli tehtävä eri ruuat Matille ja eri ruuat meille muille. Esimerkiksi pastaa, riisiä, puuroja tms. Matti ei sietänyt lainkaan, mutta nyt on koko perhe tyytväisenä, vaikka söisimme kolme päivää peräkkain “kiellettyjä ruokia”.

Lapset voivat hieman paremmin. He nukkuvat jo yöt heräämättä ja olen saanut siirtää oman sänkyni olohuoneeseen lastenhuoneen viereiselle seinustalle. Jos tahti jatkuu samaan suuntaan, saan piakkoin muuttaa takaisin makkariin. Sekä Niina että pojat ovat myös syventäneet ystävyyttään (suomalaisluokkia käyviin) luokkatovereihinsa ja uskaltavat taas lähteä pihatouhuihin ilman minuakin. Riittää kun sillloin tällöin käyn näyttämässä heille itseäni etupihan ikkunoiden tai partsan kautta.

Me käytiin Open kanssa Annelia tervehtimässä. Se on vieläkin shokkitilassa miehensä kuoleman jälkeen. Anneli joutuu laittamaan myyntiin kaiken, talon, auton ja veneen. Velkaa on vielä niin paljon jäljellä, ettei hän selviydy siitä omilla tuloillaan. Onneksi sille on nyt myönnetty leskeneläke ja sen lapsetkin saa jotain vastaavaa, joten ainakin leivässä ne pysyy. Annelihan on taitava ompelija ja saa silläkin tavoin kartutettua tulojaan sitten kun jaksaa.

Mä laskekskelen koko ajan, että puolen vuoden päästä olen vapaa ihminen. Silloin Matilla ei ole enää minkäänlaista oikeutta minuun, vain lapsiin. Matista puheenollen, mä olen pysynyt päätöksessäni, jonka mukaan en hauku sitä lapsille. On tärkeää, että lapset sitten asioiden rauhoituttua pystyvät kanssakäymiseen isänsä kanssa tuntematta tekevänsä väärin minua kohtaan ja muutenkin olisi ihan tyhmää rasittaa lasten aivoja meidän riidoilla. Ero, se tuntuu nyt niin lähellä olevalta ja vapauttavalta. En olis uskonut, että mä todella uskallan jättää Matin!