Elokuu -91

Joskus tuntuu, että elämässä tapahtuu niin paljon asioita, että sitä on kuin sivustakatselija. Pakolliset hommat, kuten koti, työ ja lapset on kuitenkin aina hoidettava. Vaikka yksinhuoltajana oleminen on sekä taloudellisesti että henkisesti luultavasti yleensä kovempaa kuin kaksinhuoltajuus, en vaihtaisi tätä nykyistä olotilaani edes elämään jonkun hyvän miehen kanssa. Matista eroon pääsy on ollut kuin astuisi hämärästä ja täynnä kummituksia ja menneisyyden haamuja olevasta syksyisestä huoneesta kevätkesän valoisuuteen. Nyt tämä valoisuus on kuitenkin hieman hämärtynyt.

Sain muutama päivä sitten järkyttävän puhelun Suomesta. Veljeni on murhattu. Meidän piti tavata tänä kesänä ja kortti, jossa Lauri kertoi tulevansa, on tuossa mun nenäni edesä. Siinä apina hymyilee veitikkamaisesti ja Lauri kirjoitti, että hän tuntee olonsa kuin apinaksi, koska on joutunut olemaan sairaslomalla. Talvella veli liukastui ja nilkkaluu katkesi. Korjausleikkauksen aikana tai sen jälkeen haavakohtaan tarttui sairaalabakteeri ja sitä on hoidettu jo kuukausitolkulla. Nyt kun pöpö näytti häviämisen merkkejä, Lauri tunsi itsensä paljon pirteämmäksi ja halusi tulla tänne ennen töiden aloittamista. Haaveeksi se jäi.

Meidän kotikylällä ihmiset luottavat toisiinsa niin paljon, että siellä ei pahemmin lukita ovia öiksi. Laurikin oli vain sulkenut oven ja mennyt sitten sänkyynsä nukkumaan. Yöllä joskus kahden maissa oli yksi hänen parhaimmista kavereistaan kävellyt ovesta sisään ja Laurin vuoteen luo ja iskenyt puukon veljen sydämeen. Veli ei kuulemma asiasta ole voinut olla mitenkään tietoinen, sillä kuolema oli tullut neljässä sekunnissa. Isku oli osunut suoraan syvälle sydänlihakseen ja Lauri oli nukkunut nukkuesssan pois. Isoveli oli kuollessaan 39-vuotias. Neljättäkymmenettä syntymäpäivää hän olisi viettänyt 18.8.

Tämä tapahtunut on meille kaikille käsittämätön. Miehet olivat työkavereita ja vapaa-aikaansakkin he viettivät paljon yhdessä. Tämä murhaaja, Sami, oli minun nuoruudenrakastettuni. On aivan uskomatonta, että se poika, jonka kanssa kuljin tansseissa ja sitten kesäöisin kävelin kotiin, on murhaaja. Mitä tapahtui ennen murhaa? Miksi Sami riisti Laurin hengen? Tiedän, että mikään tapahtuma ei oikeuta toisen hengen riistoon, mutta jossain aivojeni sopukassa etsin kuitenkin jonkinlaista selitystä asialle.

Kuinkahan äiti kestää tämän murheen? Jo toinen lapsi kuolee aivan kesken elämäänsä ja isänkin kuolema oli aivan liian varhainen. Jotenkin kuitenkin sekä pikkuveljen että isän poismeno on ymmärrettävää, koska molemmat menehtyivät sairauteen, mutta tämä, tätä ei voi käsittää. Äiti on laihtunut ja kärsinyt kovasti jo näistä kahdesta ensimmäisestä kuolemasta ja juuri kun hän alkoi hiukan toipumaan ja osoittamaan taas elämisenhaluja, tulee tällainen paukku.

Sulattelin asiaa mielessäni pari päivää, ennen kuin kerroin siitä lapsille. Pojille sanoin ensialkuun vain, että Lauri on kuollut onnettomuudessa, mutta Niinalle kerroin koko jutun. Pojat ovat vielä liian pieniä ymmärtämään tällaisia hirveyksiä, mutta Niina saisi kuitenkin tietää asian oikean laidan jo hautajaisissa ja on parempi että kerron sen itse kuin se että hän kuulisi sen muilta mun perheenjäseniltä. Onhan pojillekkin jossain vaiheessa kerrottava asian oikea laita, mutta tuntuu että niillä on jo tässä tavallisessa arjessakin liikaa mietittävää.

Nyt on taas vain yritettävä saada itsensä kasaan ja ruvettava hankkimaan koko porukalle hautajaisvaatteita. On oltava vahva ja pysyttävä tukemaan äitiä. On jaksettava näyttää tyytyväistä naamaa lapsille, ettei niiden perusturvallisuus horjuisi enempää. On jaksettava!