Olin tänään pyykkituvalla. Sinne päästäkseen on käveltavä pihan läpi, ylitettävä katu ja käveltävä toisen viisikymmentä metriä pitkän pihan läpi. Matkan taitan aina täyteen lastattujen lastenvaunujen kanssa, koska en millään jaksaisi raahata monta Ikean kassillista likapyykkiä ja pesupulveria ja huuhteluainetta noin pitkää matkaa. Olen asunut tässä tilapäisasunnnossa pian kolme vuotta ja sinä aikana oppinut tuntemaan monta naapureistani ja osasta heistä on tullut jopa ystäviäni. Pyykkipäivinä tapaan usein heitä joko tuvalla tai matkalla sinne, niin tänäänkin.

Eräs naapureistani on vanha saksalainen mies. Ja kun sanon vanha, niin tarkoitan todella vanha tietämättä silti hänen ikäänsä. Olen yrittänyt udella sitä kahvitellessamme joko hänen luonaan tai meillä, mutta hän vain vastaa välttelevästi tai ei ole kuullakseenkaan. Lukuisten keskusteluhetkiemme aikana hän on kuitenkin kertonut olleensa talvisodan aikana venäläisten vankina ja siitä hänellä on muistona hopeinen risti, joka oli säilynyt Venäläisiltä näpistelijöiltä tallessa sukanvarteen piilotettuna. Hänen lapsuudenajan Saksassaan kaduilla oli vielä kaasulamppuvalaistus, jonka sytyttämistä hän sai aina iltaisin seurata lastenhuoneen ikkunasta. Ruotsiin hän muutti 1940-luvun loppupuolella valmiina teknikkona ja sai heti töitä suurien esim. tehtaissa käytettyjen lämmityslaitteiden asentajana. Nykyään hän omistaa erittäin suuren rakennuskoneiden vuokraamon ja hän on edelleenkin firmassaan töissä ja ajelee päivittäin työmatkansa omalla pikku Mersullaan. Vaikka laskisin miten päin, tulen aina siihen tulokseen, että Jurgen on ainakin kasivitonen vaikka elää kuin terveet keski-ikäiset. Huumoriakin miehellä on. Pyykkitupamatkalla vaihdoimme hänen kanssaan käytävässä kuulumiset ja sitten menimme molemmat omiin koteihimme. Hetken kuluttua täällä soi ovikello ja kun menin avaamaan, siellä oli Jurgen kasvoillaan hänelle ominainen koiranleukamainen virnistys ja kädessään A5 kokoinen liuska, jonka hän ojensi minulle kehottaen minua lukemaan sen. Hain lukukakkulat nokalleni ja luin seuraavan jutun:

Eräs vanha herrasmies, joka aina oli pitänyt itseään suuren luokan hurmurina,
istui hienoilla päivällisillä nuoren avokaulaiseen asuun pukeutunnen kaunottaren vieressä.
Aikansa näköalaa ihailtuaan hän ei enää voinut pitää suutaan kiinni, vaan kysyi naiselta:

- “Ikänne.”

Jurgen asuu seinänaapurinani oikealla puolella ja vasemmalla puolella asuu Sergio, brasilialainen viisikymppinen mies. Sergio ihailee valtavasti suomalaisia ja varsinkin heidän tanssitaitoaan ja rytmitajuaan. Hän käy Suomessa paljon useammin kuin minä, vähintään kerran kuukaudessa. Varsinaisen leipätyönsä ohella hän on täkäläisen sambaryhmän vetäjä ja hänen kauttaan saa tilattua kauniita tanssitaitoisia sambatyttöjä erilaisiin illanistujaisiin. Tai oikeastaan sai tilattua, sillä nyt hän on jättänyt poikamieselämänsä ja sambatytöt, kun kotimaasta tänne muuttanut kulta haluaa pitää miehen enemmän kotona. Nuori rakkaus on selllaista!

Jurgenin asunnon vieressä naapureinani ovat Sentte ja Gösta, meidän talonmiehet. Molemmat ovat olleet vanhuuseläkkeellä jo toistakymmentä vuotta ja he ovat erottamaton pari. Miehet hoitelevat sekä omia että talon kukkistutuksia ja kastelevat nurmikkoja. Minunkin ruusuaitani on aina viimeisen päälle hienosti leikattu, kiitos näiden herrojen. Meidän piha on tämän alueen siisteimpiä, koska miehet pitävät täällä jöötä kaikille. Kun muutin tänne, minua varoitettiin heistä ja heidän kiivaasta luonteestaan, mutta ei meillä ole koskaan ollut mitään ongelmia. Noista kahdesta olen Göstalta yrittänyt tivailla, minkä lempinimen he minulle ovat antaneet. Kun Gösta puhuu jostain naapurista, hän ei käytä koskaan nimia, vaan juttelee pullukasta, romunkerääjästä, koskenkorvasta, venakosta, brassesta, sakemannista, riiviötenavasta, sosiaalitapauksesta, pikkujuoposta…

Ajattelen vähän haikeasti näitä naapureitani, sillä olen hakemassa uutta asuntoa. Kun muutin tänne, kutsuin tätä mielessäni tilapäisasunnoksi enkä arvannut,että voisin kotiutua näin hyvin tai että asuisin tässä näinkin kauan. Tässä huoneistossa on kuitenkin jotain pahasti vialla, luultavasti sekä home- että kosteusvaurioita, sillä koko ajan tässä asuessani olen sairastellut flunssaa ja hengitystietulehduksia ja niin teki entinen vuokralainenkin. Uusi asunto on ihana juttu, mutta kyllä minun tulee kova ikävä näitä tämän talon ihmisiä. Niin, ja sen lempinimeni haluan kanssa saada selville ennen muuttoa. Göstan ja itseni tuntien se ei ainakaan ole imarteleva…