15.5.

Kirjoitan tätä sosiaalin minulle ja lapsille järjestämässä ns. hätäasunnossa, koska kaupungissa on vain yksi turvakoti ja se on täynnä. Oikeastaan tämä on paikka, jonne tulee erilaisia vammaisryhmiä viettämään vapaa-aikaansa ja silloin tällöin tänne eksyy jokunen turistikin . On vielä kovin kylmää ja koska joudumme viettämään suurimman osan ajasta sisällä, lapset ovat aika kiukkuisia. Meille tuli niin äkkilähtö, että kotiin jäivät kaikki lasten rakkaat lelut ja suurin oa vaatteista. Onneksi sain sovittua opettajani kanssa, että opiskelen “kotoapäin” ja käyn vain tenteissä kolululla ja silloin tänne tulee kotisisar lapsia vahtimaan. Enää ei ole jäljellä kuin loppukokeet ja sitten on tästä tämänhetkisestä elämästä yksi huoli pois. Koulu tai kurssi sinänsä on ollut tosi hauskaa ja vapauttavaa.. Olen saanut monta uutta ystävää ja jokainen siellä vietetty tunti on ollut poissaoloa ahdistavasta kotimiljööstä silloin kun mieskin on siellä läsnä.

Meidät toi tänne kaksi perättäin Niinalle sattunutta tapahtumaa. Eräänä päivänä tullessani kotiin, Niinaa ei näkynyt missään. Kysyin Matilta tietääkö hän missä tyttö on ja Matti vastasi hyvin välipitämättömästi: “En tiiä. Kai se on kaverettensa kanssa ulkona.” Kuten tavallista aloin siivota Matin päivällä aikaan saamia sotkuja ja valmistamaan ruokaa. Siinä samassa siivosin lastenhuoneetkin ja kun Niinan sänky näytti niin kovin myllätyltä, ajattelin siistiä sitäkin siinä ohimennen. Kun nostin tyynyä, sen alta löytyi minulle osoitettu kirje. Avasin, luin ja säikähdin. Sisältö oli seuraava: “Mä lähden kotoa pois kun Matti kuristi mua tänään. Rakastan sua äiti. Niina” Paniikissa soittelin naapurustoon ja löytyihän tyttö kaverinsa kotoa. Olin todella järkyttynyt kun näin Niinan silmät mustana, poski turvoksissa ja itkuisena. Ensimmäinen ajatukseni oli: “Nyt mä satatana tapan sen vaikka joutuisin loppuiäksi vankilaan”. Niina kuitenkin rauhoiteli minua ja sanoi että kasvot ovat siinä kunnossa, koska hän oli kaverinsa kanssa pulkkamäessä ollessaan laskenut suoraan päin puuta. Vähän helpotti mutta ahdisti kyllä vieläkin aika pahasti. Kun kotiin tultuani kysyin Matilta lapsen kuristamisesta ja hän väitti vain ottaneensa Niina villatakin kauluksista, koska Niina ei ollut suostunut imuroimaan heti kun hän käski. Matin tuntien uskoin enemmän Niinan kuvaukseen tapahtumasta. Nyt olisi taas keksittävä joku ratkaisu, kun Matti alkoi purkaa raivoaan myös tyttöön. Olikin mennyt pitkä aika hyvin, sillä Matin nyrkki osui vain minuun ja lapset saivat olla ilman “isällistä kuritusta.”