Toukokuu

Pari viikkoa sitten Matti sai tietää, että haen avioeroa ja siinä kävi just niinku mä pelkäsinkin. Kirjeen avattuaan mies meni ihan punaseksi naamaltaan ja sitten tuli elämäni pahin selkäsauna. Mies löi, potki, heitteli pitkin seiniä ja raivosi kuin hullu lasten nähden. Jostain syystä minä en pelännyt pätkääkään, vaan päätin ottaa vastaan vielä tuon kurituksen. Lapsiraukat yrittivät puolustaa minua, mutta mihin sellaiset pienet ihmiset pystyy kun vastassa on sata kiloa suuttunutta miestä. Pahoinpitelyn jälkeisenä päivänä lähdin lääkärille, jossa minun vammani kuvattiin kiireestä kantapäähän. Aion käyttää valokuvia ja lääkärinlausuntoa avioero-oikeudenkäynnissä saadakseni lasten yksinhuoltajuuden.

Meillä on täällä pari yhteistäkin ystäväperhettä. Alakerrassa asuu Tiina, joka on naimisissa marokkolaisen Alin kanssa. He pistäytyvät meillä usein kylässä joko vain rupatellakseen tai lainatakseen työkaluja tai jotain muuta. Me käydään Tiinan kanssa saunomassa melkein joka lauantaina ja jutellaan silloin vähän kaikesta. Viimeks Tiina oli ensin oudon hiljanen, mutta alkoi sitten kautta rantain kyselemään meidän perheoloista.

- Matti sano, että teillä ei oo kaikki asiat hyvin.

- Jaa, mitä se kerto?

- Että sinä ja Niina pahoinpitelette sitä. Sanoi Alille että ootte yhessä hakannu sen ihan ilman syytä.

- Voi jessus!

- Onko siinä perää?

- No voinhan mä sulle kertookkin. Matti on melkeen koko meidän yhdessäoloajan ollu väkivaltanen. Nyt se on muuttunu vielä pahemmaks ja me päätettiin lasten kanssa, että ketään meistä se ei enää pieksä ilmasekseksi. Päätettiin antaa takasin joka kerta.

- Jaa. ja Matti taaas on puhunu Alille, että sinä käyt kiinni siihen ja lapsiin. Että se oikeen pelkää sua.

- Ei voi olla totta!

Kirosin mielessäni sitä, että olin kaikki nämä vuodet yrittänyt parhaani mukaan piilotella ihmisiltä Matin väkivaltaista luonnetta ja yrittänyt antaa ulospäin kuvan onnellisesta ja tasapainoisesta perhe-elämästä, mutta Matti menee puhumaan täyttä paskaa ihmisille. Tämän jälkeen en kyllä kaunistele mitään. Jos joku kysyy meidän väleistä, kerron kaiken sellaisena kuin sen itse näen ja koen. Juttu jatkui:

- Mä olen laittanu avioeron vireille.

- Ei se siitä mitään sanonu.

- Ei kai ota tosissaan, kun oon niin monta kertaa ennenkin uhannu erota.

- Ja mulle et oo puhunu mitään.

- Olisitko uskaltanu kaveriksi, jos olisit tienny minkälaista meidän elämä on?

- Olisin Ei se ole herkkua mulla ja Alillakaan. Eroo mekin haetaan.

- Haa, sitten meistä tuleekin oikeen ilonen elävien leskien pari. Mikäs teillä on vikana?

- Ali ei viihdy täällä Euroopassa ja minä taas en uskalla ajatellakkaan Marokkoon muutoa. Ystävinä ja yhteistuumin me erotaan, mutta vaikealta se tuntuu sittenkin.

Olen kuvitellut, että juuri Tiina ja Ali pysyisivät aina yhdessä. Heillä on takanaan jo kymmenkunta aviovuotta ja niitä edeltävä aika oli ihmisten epäluulojen vuoksi ollut molemmille raskasta ja heidän yhteiselonsa tuntuu jotenkin saumattomalta. Vaikeutensa kaikilla.

Mun selkä meni taas isännän käsitelyssä hirveen huonoon kuntoon. Taisi viikon päivät mennä petissä ja liikkumien on vieläkin hankalaa. Meidän pesukone on rikki ja mun on käytävä tuolla seuraavalla kadulla olevalla pyykkituvalla. En pysty kävelemään sinne edes ilman lastia, joten pyykkiä on kasaantunut ja alkaa olla pula puhtaista vaatteista. Kyllä Mattikin tuvalla selviäisi, mutta se on sitä mieltä, ettei kajoa mihinkään kodinhoitoon liittyvään. Onhan se kerran yhdessäolon aikana laittanut ruokaa ja hyvän pyttipannun tekikin. Nyt se oottaa että mä tekisin kuin Raamatun Lasarus eli nousisin vuoteestani täysin kunnossa olevana.

Anneli aikoo muuttaa takaisin tänne Vanhalle kylälle, koska sen edesmenneen miehen Ripen ja sen talossa on homevaurioita. Ei olis tarvinnu enää tollaista tulla heti miehen kuoleman jälkeen. Auto ja vene sen on kuulemma myytävä pois, että näin alkuun jää rahaa ja sitten katottava pääseekö talosta eroon ilman remonttia. Muksut on ilosia niitten mahdollisesta muutosta, sillä meillä molemmilla naisilla on samanikänen tyttö ja pojat. Oon miettiny, olisinko tyytyväinen, jos Matti olisikin kuollut Ripen sijasta. Luultavasti omakohtaisesti se olisi helpotus, mutta lapsille kuitenkin aivan liian iso pala nieltäväksi. Parempi että elää ja jatkaa piruiluaan.