Heinä-elokuu -91

En tiennyt, että Matti istui pidätyssellissä samaan aikaan kun me Niinan kanssa valvoimme kotona. Juttelimme kaikesta, menneestä ja tulevasta ja tarkoituksenani oli saada tyttö kertomaan tapahtumie tarkan kulun omin sanoin ja rauhoittuneena. Muutaman kaakaomukillisen jälkeen Niina alkoikin keventämään sydäntään.

- Kun mä menin hakemaan niitä kenkiä, Matti huusi jo mun sisään astuessani, että mitäs sinä täällä teet ja vastasin, että pitää saada poikien kengät, ettei sun taas tarvitse ostaa uusia. Näin ne kengät naulakon alla ja sain ne jo käteenikin, mutta Matti repäisi ne pois ja sano että tulkoon äitis hakemaan. Silloin minä suutuin ja sanoin, että soitan mummille ja kerron minkälainen paska sen poika on.

- Voi kulta pieni…

- Mä meninkin sitten puhelimeen ja aloin veivata mummin numeroa, mutta en kerinny kun alottaa, kun se vetäs puhelimen mun kädestä lattialle ja otti sitten tosta käsivarresta ja puristi ja väänsi.

- Voi hyvä Luoja…

- Kuule äiti, mun on tunnustettava sulle yks asia. Mä menin sinne ison leipäveitsen kanssa ja ajattelin tappaa Matin tai ainakin tehä siihen ison reiän.

- Hyvä lapsi sun kanssas, mistä sä tollasia ajatuksia olet saanut päähäsi? Miten sen puukon kanssa kävi? Näkikö Matti sen? Oliko siellä muita kun Matti?

- Kun pojat tuli kotiin itku suussa, mä päätin vaan että tapan sen, niin se ei kiusaa enää koskaan ketään. Piilotin puukon villatakin hihaan ja Matin luona menin vessaan ja laitoin sen kylpyammeen alle. En mä sitten uskaltanutkaan ottaa sitä enää esille, kun pelkäsin, että se lyö mua sillä. Ja ei siellä ollu ketään muita.

Voi hitsi, ei ollut ketään muita. Silloin olisi sana sanaa vastaan ja Matti osasi valehdella, sen tiesin.

- Tästä puukosta et sitten Niina koskaan kerro kenellekkään muulle ja vaikka mikä tulisi, et mene Matin luokse. Jos se tulee sua kylällä vastaan, käännyt toiseen suuntaan etkä edes puhu sille. Se ei ole terve ja saattaa suutuksissaan olla vaarallinen.

Valvoimme koko yön kynttilänvalossa jutellen ja seiskaa pelaillen. Saimme sovittua, että Niina tekee kaikkensa välttääkseen Matin tapaamista ja päätin pitää pojatkin sieltä poissa. Aamusta Niina meni nukkumaan ja minä lähdin koiran kanssa lenkille, ennen kuin pojat heräisivät.

Nyt oli taas mietittävä uusiksi monta asiaa. Ensitöikseni soitin sosiaalin lastenvalvojalle ja ilmoitin, etten halunnut lasten tapaavan isäänsä, koska en voinut luottaa siihen, ettei Matti kävisi lapsiin kiinni. Seuraavaksi soitin asianajajalle ja pyysin häntä edustamaan meitä oikeudessa tässä pahoinpitelyjutussa. Pate lupasi ottaa heti asian hoitaakseen ja jonkin aikaa keskusteltuamme tulimme siihen tulokseen, että meidän olisi taas muutettava. En ollut halunnut muutta pois kotikylältäni, koska meidän kaikkien ystävät ja kaverit asuivat siellä ja Matin ja lasten tapaamiset sujuisivat helpommin, kun välimatka ei ollut pitkä. Nyt lyhyestä välimatkasta oli kuitenkin muodostunut meille kaikille uhka. Matti saattaisi olla lasten koulumatkan varrella tai ihan missä vain ja pelko oli taas muuttanut elämäämme. Päätin karistaa sen kylän pölyt jaloistani ja hakea meille asuntoa toisesta kaupungista. Muutenkin olisi hyvä aika muuttaa, sillä Niina aloittaisi naapurikaupungissa pian lukion ja oma koulunikin sijaitsi siellä. Jo puoleenpäivään mennessä olin laittanut asuntohakemuksen vireille.