9.2.1989

Niina heräsi aamulla touhukkaana ja sanoi että tänään tuntuu siltä että tulee tärkeää postia. Luulin tytön odottaneen kirjettä joltain kaveriltaan enkä reagoinut asiaan sen kummemmin, ennen kuin tyttö postin tultua kiikutti isäpuolelleen Australiasta lähetetyn virallisen näköisen ruskean Commmonwealthin leimoilla varustetun kirjekuoren. Nyt se on tullut, ei voi olla totta! Tätä on odotettu seitsemän vuotta - minkähän tiedon se sisältää?


Odottelin kärsimättömänä, kun Matti aukaisi kirjeen ja alkoi lukemaan. Hänen kasvoilleen levisi autuas hymy ja kurkusta purkautui outoa ääntelyä:

- Hmmm, rrrrr, krrrr…

- Mitä siinä lukee?

- No en minä tiiä kun tää on englanniksi, mutta isoja numeoita on ja taalan merkki persauksissa.

- Kai nyt tiiät tuleeko korvausta vai ei?

- Kato ite!

- Joo, tässä lukee että rahaa tulee reipas puoli miljoonaa, kun kaikki entiset maksut on vedetty päältä pois. Ja rahan saa heti, kun
faxaa niille tilinumeron. Matti, sä oot saanu kertakorvaukses!

- No, luehhan se ny oikeen sanasta sannaan ja tarkasti ettei tuu väärinkäsityksiä!

Voi hyvä Luoja, nyt Matti sai ne rahansa! Mitähän niitten kanssa nyt sitten tehtäisiin, ostettaisiinko se talo täältä vai Suomesta. Kummankahan maan pankkitili olisi varminta antaa? On tässä nyt äkkiä paljon tehtävää ja mietittävää…

Iltaa kohti mielemme rauhoittuivat ja sunnittelimme tulevaisuutta. Olimme saaneet selville, että Suomessa olisi tietyllä rahasummalla mahdollisuus avata kelluva korkeakorkoinen valuuttatili ja sillä Matin oli tarkoitus alkaa keinottelemaan meille lisätuloja. Lapset kiljuivat ilosta ja Matti myhäili tyytyväisyyttään. Minullakin olisi pitänyt olla hyvä mieli, mutta tuntui siltä että taas kerran elettiin tyyntä myrskyn edellä enkä osunutkaan siinä tunnossani väärään.

Isäntä alkoi muutaman tunnin iloitsemisensa jälkeen muuttua oudoksi. Katseli jurottaen minua kulmiensa alta ja kävi vähän väliä lääkekaapilla nakkaamassa suuhunsa jotain helpotusta. Kun mainitsin asiasta, alkoi kiivas sananvaihto.

- Ainako sun akka pittää mulle vittuilla?

- Enhän minä pahalla, mutta tuommoset määrät lääkkeitä ei voi olla hyväks kellekkään.

- Jaa että sinäkö et pahalla? Kyllä nyt kieli laulaa kun mulla on rahhaa.

- Kun sulla on rahhaa…eikö niistä yhtään kuulu perheelle?

- No ei perkele tämmösen helevetin jäläkeen!

- Sää helevetistä tiiä mittää…

- Vai vittuilemmaa alat!

Sitten tömähti nyrkki päin näköä. Ilmaseksi en kyllä enää ota vastaan, ajattelin, ja huitaisin Mattia tiskipöydällä olevalla tyhjällä lasisella limsapullolla. En kerinnyt kunnolla miehen kalloa kopsauttaa, kun jo lensin kaaressa ilmassa kohti vaatekaapin puista terävää kulmaa. Kaappiin iskeytyessäni kuului selästä jotenkin kummasti sisältäpäin rusahdus ja valahdin lattialle. Jos tästä vielä hengissä selvitään, niin nyt tulee kyllä lopullinen ja viimenen ero, ehdin ajatella ennen tajuntani menetystä.