Tämä asunto tuntuu niin tyhjältä ja hiljaiselta lähtösi jälkeen. En minä yksinäisyyttä pelkää, päinvastoin, viihdyn oikein hyvin vain itseni seurassa, mutta sinun kanssasi aika kuluu niin hupaisasti.

Ei uskoisi, että kaksikymmentäviisi vuotta sitten olit juuri oppinut seisomaan tukea vasten ja aloit olla samankokoinen kuin ikätoverisi. Sinähän synnyit kolme kuukautta liian aikaisin ja ikäiseksesi olit todella suuri, peräti 1.540 g painava ja pituutta sinulla oli kokonaiset 42 cm. Elämäsi ensimmäiset kaksi kuukautta vietit nunnien ylläpitämässä Mater Mothers Hospitalissa ja kuukautta ennen laskettua aikaa saimme tuoda sinut kotiin. Olit niin pieni, ettei mistään löytynyt sinulle sopivia vaatteita ja niinpä saimmekin aluksi pukea sinut pappilan Liisan nukenvaatteisiin.

Sinä et oikeastaan koskaan opetellut kävelemään, vaan lähdit jalkeille päästyäsi suoraan juoksemaan. Ensiaskeleesi otit pudottuasi huoneesi ikkunasta sen alla olevaan teepensaaseen ja samanlaisella vauhdilla olet kirmaissut elämäsi läpi. Sinua on aina kiinnostanut ihmisten erilaisuus ja murrosiässä ollessasi jouduin useaan otteeseen tulemaan kouluusi keskustelemaan kiinnostuksesi kohteista. Muistatko, kun sinä kuuntelit Hare Krishnaa, kun muut nauttivat hevistä? Entäs se kausi, kun sinua kiinnosti saatanismi ja minä jouduin rehtorisi puhutteluun?

Yhdeksäntoistavuotiaana muutit ensimmäisen kerran kotoa pois. Sinusta tuntui, että olit suuri ja viisas ja uskallat tehdä mitä vain. Olit jo paria vuotta aiemmin kokeillut salaa miltä humala tuntuu ja nyt halusit ottaa selvää vahvemmista aineista. Lukion päätäjäisissä olit jonkun kaverisi kotihipoissa polttanut hassista ja huomasit, että se sopi sinulle. Pilven polttelu jatkui kaveripiirissäsi ja vaikka kävitkin usein moikkamassa minua, et ollut enää oikein läsnä. Minä luulin, että olit niin rakastunut johonkin tyttöön, ettet kuullut puheitani, mutta sinäpä olitkin jo kiinni huumeissa, paljon hassista vahvemmisssa.

Jossain sinun pääsi sisällä oli vielä pieni paikka, joka motkotti sinulle ja käski sinua lopettamaan aineet. Et pyytänyt apua keneltäkään, etkä kertonut kuinka syvillä vesillä liikuit. Olit opiskelemassa toisella puolella Ruotsia ja siellä vain yht´äkkiä päätit lopettaa narkkaamisen. Kun ihminen työntää itseensä kaikenmaailman hallusinogeenejä pitkän aikaa, on niiden lopettaminen kropalle shokki. Sinun kroppasi taisteli kramppien, unettomuuden ja pahoinvoinnin kourissa vain pari viikkoa lopettamisen jälkeen, mutta sielusi oli rikki. Sait psykoosin. Näit näkyjä, joissa sinulle annettiin koko maailmankaikkeuden viisaus. Sinulle kerrottiin tulevaisuutesikin ja sinun oli pakko kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen sama tarina. Eristäydyit ystävistäsi ja jouduit keskeyttämään opintosi, mutta onneksi tulit kuitenkin kotiin.

Arvaa miltä tuntui katsoa, kun oma lapsi vain istuu tuntitolkulla samassa asennossa eikä puhu eikä pukahda. Hiljaisuus, sietämätön hiljaisuus kaksi päivää, kolme päivää, sitten sanoit: “Äiti, auta!” Ja minä hyppelehdin onnesta kun kuulin äänesi. Siinä sinä olit, minun isokokoinen pikkupoikani, avuttomana, hukassa.

Psykiatriseen akuuttivastaanottoon lähdimme keskellä yötä. Odotushuoneessa sinä istuit tuolilla ja minä makasin kuumeisena sängyllä. Katselin sieltä kalteri-ikkunoihin, peltiseen seinäpeiliin ja kuulin tohtorin kysyvän, kumpi meistä on apua vailla. Sait ensilääkityksen, rauhoittavaa ja lähetteen avohoitoon.

Aluksi lähdin usein mukaasi psyykelle, koska pelkäsit päässäsi olevia käskeviä ääniä. Ota puukko, ne sanoivat. Ota kirves ja tapa, ne sanoivat. Kun kerroit minulle äänistäsi, pelkäsin aluksi öisin. Ajattelin, että äänet voisivat saada yliotteen ja sinä voisit tulla puukon kanssa ja iskeä sen minuun. Sitten kuitenkin tajusin, että ne ovat vain ääniä, vain ajatuksia ja ajatuksesta toteutukseen on liian pitkä matka ja sillä matkalla on paljon esteitä. Ne esteet me molemmat olimme rakentaneet yhdessä ja kaikissa niiissä oli perusmateriaalina rakkaus.

Sinulla on skitsofrenia. Tiedätkö, että skitsot ovat yleensä keskitasoa älykkäämpiä tyyppejä, aivan niin kun sinäkin. Yksi ihminen sadasta, yksi älykäs, herkkä ja helposti haavoittuva ihminen, sairastaa skitsofreniaa. Onneksi siihen on nykyään jo olemassa hyvä lääkitys ja sen avulla sinäkin pystyt elämään melko normaalia elämää.

Hyvää yötä kulta ja kiitos tästä illasta!

Elokuu 27th, 2008 at 01:09

16 vastausta artikkeliin “Skitso”
  1. 1

    Mistä nyt löydän sanat? Mitä osaan sanoa? Mitä osaan antaa? Voimia ja rakkautta! Voimia täältä ilmojen teitä, luja rutistus!

  2. 2
    Celia sanoo:

    *sanaton*

    Voimia. Teille molemmille.

  3. 3
    ritu sanoo:

    Leijonainen, sinä lämmin ja hyväsydäminen, rutistus tuntui hyvältä. Ei minulla kuitenkaan enää ole tästä asiasta paha mieli. Poika pääsi Luojan kiitos narkista eroon ja skitsokin saattaa parantua joskus kokonaan. Tämä juttu on kirjoitettu ison pienen pojan luvalla.

  4. 4
    ritu sanoo:

    Celia, tuo minun pojuni voi nykyään ihan hyvin. Käy punttisalilla treenaamassa, tapaa ystäviään ja perhettään ja on erittäin pidetty tyyppi. Arvostan suuresti sitä, että poika kykenee niin avoimesti puhumaan sekä entisestä narkkaamisestaan että siitä seuranneesta psykoosista myös nuorempien ja kokeilunhaluisten kavereiden kanssa.Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa, ehkä pojan tarkoitus on ollla varoittavana esimerkkinä muille hurjapäille.

  5. 5
    sari sanoo:

    iso hali äidille ja iso hali mun pikku ISO veljelle!!! Ootte niin ihania, rakatavaisia ihmisiä!!!

  6. 6
    ritu sanoo:

    Nyt poju rutistaisi oikein kunnolla pikku-isoasiskoaan :)

  7. 7
    Marianne sanoo:

    Niin se on, oma lapsi on oma lapsi, se kaikkein rakkain ja kallein maailmassa. Se jota aina haluaisi suojella kaikelta maailman pahalta, josta kantaa huolta ja murhetta vaikka se kasvaisi kuinka isoksi ja vaikka se saisi omia lapsia. Kirjoituksesi kertoo jalleen kerran aidin rakkauden voimasta. Kaunista ja liikuttavaa.

  8. 8
    ritu sanoo:

    Niin, Marianne, lasten ja vanhempien välinen tunneside ja rakkaus on vahva. Vaikka olisi kuinka monta lasta, heitä kaikkia rakastaa yhtä paljon vaikkakin ehkä eri tavoin.

  9. 9
    Charlatan sanoo:

    Siis aivan ihanaa, että olet jaksanut tukea poikaasi vaikeinakin hetkinä!! Itse en ole valitettavasti äidiltä mt-ongelmissani tukea saanut… Vähättelyä, torjuntaa, vihaa jne. enimmäkseen, mutta ehkei se vaan ole pystynyt käsittelemään asioita ollenkaan.

    Tosi hienoa että poikasi on jo paremmassa kunnossa!

  10. 10
    ritu sanoo:

    Charlatan, olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti sinulla on edes joku läheinen, joka ymmärtää ja tukee sinua. Itse olen saanut paljon enemmän takaisin, mitä koskaan olen kenellekkään antanut, joten olen onnekas.

    On kyllä mahtavaa nähdä, kuinka poika on parantunut ja saanut takaisin otteen elämästä.

  11. 11
    yrsa sanoo:

    Olen pomppinut täällä vähän väliä ja meinannut kirjoittaa jotain, mutta en näköjään osaa. Olet sinä aikamoinen. Jos asuisit naapurissa, saisit meiltä jatkuvasti voimassaolevan kyläänkutsun.

  12. 12
    Charlatan sanoo:

    On mulla, maailman ihanin mies! =) On aika käsittämätöntä, että vihdoin mulla on ihminen, joka aidosti hyväksyy minut täysin ja kokonaan sellaisena kuin olen ja jaksaa joka hetki tukea ja ymmärtää.

    Mutta silti välillä oletan ja odotan että äitikin tukisi. Kai se on sisäänrakennettu juttu, että juuri _äidiltä_ aina vaan odottaa sitä mitä siltä yleensä pitäisi saada, vaikka todellisuudessa se mahdotonta olisikin. Vai olenko vaan kovapäinen?! =D

  13. 13
    ritu sanoo:

    Yrsa, hyppiminen on sitten ollut molemminpuolista :)

    Charlatan, on aivan luonnollista, että äidiltään odottaa täydellistä hyväksymistä, ymmärtämystä ja tukea. Soitin äidilleni hänen eläessään monta kertaa viikossa ja kerroin sekä ilot että surut ja se tuntui hyvältä.

    Miksi on käsittämätöntä että miehesi on sinulle niin ihana? Eikös sitä sanota, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

  14. 14
    Charlatan sanoo:

    Niin kai se on luonnollista, mutta jossain vaiheessa pitäisi varmasti ymmärtää, jos tukea ym. ei saa ja hyväksyä se, muuten hakkaa vain päätään seinään. Miksi odottaa jotain mitä tietää ettei saa?

    Siksi on käsittämätöntä, että en ole uskonut kenenkään voivan minua rakastaa, ja koska olen ollut alussa miehelle ihan kauhea. Se on kestänyt minun kanssani niin paljon. Eli jos metsä olisi vastannut niin kuin sinne olen huutanut niin se olisi jättänyt minut aikapäiviä sitten. Heh!

  15. 15
    Tuuli sanoo:

    Täällä erään vastaavan tapauksen isosisko nielee kyyneliä kauniita sanojasi lukiessaan. Tällaisestakin koettelemuksesta olet selviytynyt. Itselläni veljen päihde- ja mielenterveysongelmat ovat olleet se elämän suurin ja raskain murhe. Viidentoista raskaan vuoden jälkeen tilanne on vähitellen helpottunut ja päihteet jääneet taakse. Skitsofrenian kanssa tullaan toimeen.
    Valoisaa syksyä ja auringonpaistetta teille molemmille.

    t. tuuli

  16. 16
    ritu sanoo:

    Tuuli, hyvä että edes vähän helpottaa. Sinä sisarena suret ja huolehdit näköjään yhtä vahvasti kuin täällä isosisko ja isoveli tekevät tai oikeastaan tekivät, sillä täälläkin on helpottanut.

    Lämpimiä ajatuksia ja hatunnosto!