Helmikuu 1989

Heti aamusta aloin soittelemaan Tukholmassa olevalle asianajajalle, johon viime kesänä olin ollut yhteydessä. Kirsti ei kuitenkaan halunnut toista kertaa ruveta liittoani purkamaan, koska olin ensimmäisen hänen kauttaan aloitetun eron perunut, mutta lupasi apulaisensa ottavan asian hoitoon. Jo seuraavalle päivälle sain ajan.


Pate, joka hoitaisi eroni, oli hyvännäköinen pitkätukkainen hoikahko farkkuihin ja pikkutakkin pukeutunut nuori mies, jota ei millään olisi uskonut asianajajaksi. Jo ensi kerran hänet nähdessäni häkellyin, sillä odotin tapaavani vanhemmanpuoleisen liituraidoissa olevan lihavahkon herrasmiehen, enkä tuollaista silmäniloa. Hän otti minulta tarvitsemansa tiedot ja kyseli, olinko nyt todellakin valmis viemään asian loppuun saakka. Päätin että tämä on viimeinen kerta kun rupean pesäeroa tekemään ja tätä päätöstä ei enää peruttaisi. Nyt Matille oli tulossa rahat, joten olin sen asian hoitanut omalta osaltani niin kuin pitikin enkä jättäisi häntä peeaksi. Oma henki ja terveys oli liian kallis menetettäväksi eikä lapsista voisi millään kasvaa tasapainoisia aikuisia ihmisiä, jos he joutuisivat jatkuvasti riitojemme todistajiksi, joten ei tässä enää miettimisiä kaivattaisi.

Töistä kotiin tullessani en kertonut Matille, missä olin asioinut rokulituntieni aikana. Pelkäsin että petturuuteni näkyisi päälle päin ja yritin olla kuin en mitään luvatonta olisi edes ajatellutkaan. Soittelin isännän pankkiasioita kuntoon ja hoitelin perheen jokapäiväisiä hommia. Sydän jyskytteli rinnassa niin kuin pahantekijällä ainakin. Koska muutaman päivän takaisen selkäsaunan jäljet polttelivat pitkin kehoa ja selkä oli kipeänä ja jäykkänä, tunsin kuitenkin päätökseni oikeutetuksi.

Olin päättänyt, etten eron saadessani edes koskisi Matin rahoihin. Korvaussummasta oli osa kivun ja invaliditeetin korvausta ja osa perheelle aiheutuvista tulonmenetyksistä johtuvia korvauksia, mutta olin sitä mieltä, että saisimme olla paremmassa rauhassa, jos rahoista ei tarttisi riidellä. Saisivathan pojat aikanaan osansa, jos Matilla jäisi jotain perintöä niille annettaviksi ja tyttö tulisi kuitenkin perimään oman isänsä. Minulta lapset perisivät vain hurjan luonteen, sillä näillä palkoilla ei yksinhuoltajana Herran huonetta rakennettaisi.

Kun olimme jo kallistuneet yöpuulle, karkasivat ajatukseni jatkuvasti Pateen. Oli siinä hyväkäytöksinen ja ystävällinen herrasmies. Niin välitön ja jotenkin tavallisen tuntuinen se oli ja piti minuakin ihan ihmisenä. Yöllä näin kauniita unia Tukholman Tuomarista.