elokuu -89

Kylläpäs on ollu täyttä tuskaa lasten kanssa. Ne on ihan hermoraunioina tuon Suomen reissun jälkeen. Kun tultiin kotiin, pyysivät että lähdettäisiin jonnekkin piiloon , ettei isä löydä. Minä yritin selittää, ettei tässä nyt enää koskaan tartte pakosalle pinkoa, kun meillä on asumusero ja se tarkottaa sitä, ettei Matti enää tänne saa tulla ilman lupaa. Selitykset ei kuitenkaan auttanu ja niin mun piti soittaa taloyhtiöön ja pyytää niitä sekä vaihtamaan meille lukon että asentamaan ovisilmän, varmuusketjun ja ylimääräisen poliisilukon. Joka ilta ennen nukkumaanmenoaan lapset tarkistaa, että kaikki lukot ovat käytössä.

Pojat täyttävät lähikuukausina seitsemän ja yhdeksän vuotta, mutta ovat joissain asioissa taantuneet noin kolme-nelivuotiaan tasolle. Hankalinta on nukkuminen. Mun on täytynyt siirtää oma makuupaikkani poikien huoneeseen, koska he ovat alkaneet pelätä yksinnukkumista, öisiä ääniä ja pimeyttä. Ensimmäisen viikon pojat ahtautuivat samaalle patjalle mun kanssani, mutta nyt riittää, kun meidän kaikkien kolmen sängyt on ihan kiinni toisissaan. Minä nukun keskimmäisellä paikalla ja molemmat pojat tulla tupsahtelevat vieläkin pitkin yötä saman peiton alle minun kanssani. Jopa Niina on silloin tällöin ollut “meillä yökylässä”.

Matti vei melkein kaikki poikien vaihtovaatteet mennessään mummolaan, joten mun on käytävä pyykkituvalla päivittäin. Jonkin verran olen niiden asuja uusinutkin, mutta raha ei riitä kovin suuriin ostoksiin. Jos Matti ei palauta lasten tavaroita ennen koulujen alkamista, olen suorastaan lirissä.Molemmat pojat käyttävät silmälaseja ja nekin jäivät Suomeen. Kävin hakemassa optikolta osamaksulla uudet kakkulat eikä tekisi mieli ainakaan vaatteiden takia lisävelkaa hommata.

Mun on nykyisin lähdettävä poikien kanssa ulos, kun ne haluaaa tavata kavereitaan. Pojat pelkää, että isä tulee ja nappaa taas matkaansa. Kyllä minä tiedän että isällä on tapaamisoikeus lapsiinsa, mutta minusta muksut on vielä sisältä aivan liian rikkinäisiä uskaltaakseen luottaa isäänsä. Paten kanssa on sovittu, että se ja Matin asianajaja yrittää mun kanssa yhdessä saada aluksi aikaan tapaamiset jonkun ulkopuolisen henkilön läsnäollessa.

Kuulin Tiinalta ja Alilta, että Matti oli ajanut meidän pakettiauton täydessä lastissa Suomeen pari kertaa ja jättänyt sitten pakun sinne. Hän palasi lentokoneella Arlandaan ja lähti heti ajamaan mun täyteen lastattua autoa multa piiloon. Mun on vähän vaikee tajuta, miksi se on lastenkin (Niinankin) tavarat vienyt. Ne ei kuulu sille eikä mulle vaan lapsille.

Mun on ollut pakko ottaa töistä ylimääräistä lomaa. Lapsilla ei ole enää minkäänlaista hoitopaikkaa, koska nuorinkin aloittaa eka luokan ja tarvitsee koulun jälkeen ennen mun kotiintuloa vain pari tuntia peräänkatsomista. Nyt en muksuja voisi millään jättää päivisin edes parhaimman kaverini luokse, sillä ne tarttee koko ajan vastauksia kysymyksiinsä ja turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Työnantaja ehdotti, että menen hakemaan henkisistä syistä sairaslomaa sitten kun lomapäivät on otettu ulos. Siinä taitaa olla ideaa, sillä noita “henkisiä syitä” on kymmenen vuoden aikana karttunut.