joulukuu -89

Tämä syksy on ollut ihanaa aikaa. Lapset ovat saaneet nauttia elämästään niin kuin lasten kuuluukin ja viime kesäiset jutut tuntuvat kaukaiselta painajaiselta. Joka päivä meillä on kotona joku heidän kavereistaan pelaamassa Nintendoa tai touhuamassa jotain muuta mukavaa ja omat lapsetkin uskaltautuvat jo kyläilemään kavereidensa luokse. Onpa sattunut muutaman kerran niinkin, että ovat kaikki olleet menossa yhtä aikaa ja minä olen saanut lukea tai kirjoittaa jopa keskellä päivääkin.

Kumma juttu, joulu on ohi ja ilmat ovat aivan syksyisiä. Vettä sataa päivittäin ja kaksi pimeää vastakkain erottaa pienen päiväpilkahduksen toisistaan. Saisi sitä lunta tulla nyt eikä vasta sitten, kun kevät saapuu. Kun kevät saapuu…ihanaa, silloin mulla on jo ero valmiina.

Niina se tempun teki. Se on jo pidemmän aikaa pyytänyt, että meille hankittaisi koira. En ole suostunut, koska elukat maksaa ja niiiden pitokin maksaa ja vie aikaa. Tyttöpä ei kielloistani piitannut, vaan lähti omatoimisesti ja minun tietämättäni hieromaan koirakauppoja naapurikaupunkiin. Kauppa oli onnistunut ja Niina tuli sieltä minun yllätyksekseni kotiin kasvattajan ja koiranpennun kanssa. Enhän minä sitten enää pystynyt kieltelemään ja nyt meille on kasvamassa sekarotuinen Debbie-niminen hurtta, jonka saimme osamaksusopimuksella haltuumme. Ihan ensi töikseen koira juoksi luokseni ja minun sitä taputellessa oksensi suuhuni. Siitäköhän johtu, kun sain joulunpyhiksi niin kovan kuumeen, että lattia tuntui keinuvan jalkojen alla. Muuten lapset oli sopinu mun selkäni takana, että jos ne onnistuu naruttamaan meille koiran vahdiksi, tyytyvät jouluun ilman lahoja. Kyllä ne kuitenkin multa ja sukulaisilta lahjat sai, mutta Matti ei ollu hankkinu niille mitään. Voi kun se tajuais että tuollainen piruilu sattuu lapsiin. Joo, Matti oli viime kuussa palauttanut osan lastenvaatteista sosiaalitoimiston rappusille. Sieltä sitten virkailija soitti, että voisin tulla hakemaan ne. Ei olisi kannattanut lähteä, sillä portailla oli vain kaksi pussillista ikivanhoja paskaisia liian pieniä vaateresuja. Nyt mä onneks pystyn jo taas hankkimaan kaiken tarvittavan, kun asuntotuet ja muut pyörii. Elatustukea mä en oo vaatinu Matilta kruunuakaaan, vaan tyydyn siihen valtion maksamaan summaan niin ei tartte siitä asiasta tapellla.

Lastenvalvoja sosiaalitoimistosta on järjestänyt meidän asianajajien kanssa Matille poikien tapaamisoikeudet joka toiseksi viikonlopuksi perjantaista klo 18 sunnuntaihin klo 18. Niina ei halua tavata Mattia lainkaan eikä nuo poikien tapaamisetkaan tunnu sujuvan. Lapset ei halua/uskalla yöpyä siellä eikä tapaamisista ole myökään tullut säännnöllisiä, kun Matti on ruvennut melkein kokotoimisesti ryyppäämään ta jos on selvänä, käyttää lasten harmiksi suurimman osan ajasta minun haukkumiseeni.

Yhtenä perjantai-ltana, kun lapset olivat Matilla, kutsui Ope minut heille iltaa istumaan. Paikalla oli Open sulhanen ja toinen, nuorempi mies. Ne perhanat oli järjestäny meille sokkotreffit. Tykkäsin heti kättelyssä Nuoremmasta Miehestä ja näytti sekin tykkäävän minusta. Nyt me on soiteltu toinen toisillemme ja tavattukin muutaman kerran.

Tiina ja Ali kerto, että Matti on yrittänyt palkata niitä rahan voimalla vakoileman mua. Oli nähnyt Nuoren Miehen parkkeeraavan mersunsa meidän autotalliin ja koska Tiinan ja Alin autotallin erottaa meidän tallista vain verkkoaita, oli Matti pyytänyt Alia toimittamaan hänelle Nuoren Miehen auton rekisteröintitunnuksen. Muutenkin matti haluaisi tietää, missä kuljen ja kenen kanssa. Tiina ja Ali tietenkin kieltäytyivät.

Mä olen ruvennut saamaan ihmisiltä ihan roppakaupalla kohteliaisuuksia. Sekä tutut että tuntemattomat sanoo usein jotain mieltä piristävää. Luulen, että mun päältä päin näkyy, etten enää pelkää ja että olen onnellinen ja siitä ihmiset sitten saavat kehumisen aihetta. Hyvältä se kuitenkin tuntuu.